Peabilla uudisasuntorakentamisen tyytyväisimmät asiakkaat

Peab on huomattavasti paremmalla tasolla asiakastyytyväisyydessä kuin valtaosa kilpailijoista EPSI Ratingin toista kertaa toteuttaman toimialatutkimuksen mukaan. Peabilla on myös eniten suosittelijoita. Kaikilla mitatuilla osa-alueilla Peabin tulokset ovat yli toimialan keskiarvon.

Erinomainen asiakastyytyväisyys on seurausta suunnittelun, rakentamisen ja myynnin saumattomasta yhteistyöstä. Kaikki alkaa hyvästä suunnittelusta ja aikataulutuksesta. Rakennettaessa periaatteena on tehdä asiat kerralla kuntoon ja saada asunnot valmiiksi kuukautta ennen luovutusta asiakkaalle.  Tavoitteena on ns. nollavirheluovutus eli kaikki mahdolliset puutteet on korjattu ennen asiakkaan toteuttamaa tarkastusta.

Virheettömyys ja aikatauluissa pysyminen näkyvätkin tuloksissa. Peabin tuotelaadussa asunnon virheettömyys oli indeksitasolla keskimäärin 74,6 indeksipistettä, kun alan keskiarvo oli 72,0 indeksipistettä. Aikataulussa pysyminen (92,6) oli selvästi yli alan jo korkean keskiarvonkin (88,1).

Palvelun laadussa erityisen korkealle päästään tavoitettavuudessa, asiakkaan ajan tasalla pitämisessä sekä siinä, miten asiakas kokee saavansa tarvitsemaansa apua.                   

- Meillä Peabilla panostetaan nimenomaan asiakaskokemukseen. Esimerkiksi rakentajat ovat mukana asiakastyössä, ja koko tiimi on mukana alusta loppuun asti. Olemme erittäin ilahtuneita ja ylpeitä näistä tuloksista, kertoo liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Eskola, Peabilta.

Lue lisää: EPSI Rating Uudisasuntorakentaminen 2018 -tutkimus

LISÄTIETOA:

Juha-Pekka Eskola, liiketoimintajohtaja, Peab, Asunnot, p. +358 40 038 1953 tai s-posti: juha-pekka.eskola@peab.fi

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.