Tietoja asunnosta

Tästä hurmaava kaksio muhkeilla säilytystiloilla! Kaikki tuntuu loksahtavan pohjaratkaisussa sopivasti paikoilleen. Huomaa tilaa säästävä liukuovi olo- ja makuuhuoneen välillä. Valoisaan ilmansuuntaan aukeava huimankokoinen parveke kutsuu viihtymään jo aikaisin keväällä.

Yhdelle Oulunkylän keskeisimmistä paikoista, juna-aseman naapuriin, nousee nyt omalle tontilleen kolmesta uudisrakennuksesta koostuva Asunto Oy Helsingin Maaherra. Kaikissa asunnoissa on oma lasitettu parveke ja osassa asunnoissa asuntopiha.

Maaherra on laadukas, 2020-luvun kiinteistö. Yleisten tilojen ja huoneistojen lukitus perustuu iLOQ-älylukitukseen. Yhtiö tuottaa uusiutuvaa energiaa omassa aurinkovoimalassa radanpuoleisen talon katolla. Itse tuotettu sähköenergia käytetään muun muassa yhtiön yleisten tilojen valaistukseen. Talosauna sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Yhtiön autohalli sijaitsee pihamaan alla, jonne pääsee omalta kotiovelta säältä suojassa. Hallin autopaikat myydään erillisinä osakkeina ja niihin on mahdollista tilata sähköauton latauspiste.

Sekä pääradan että Raide-Jokerin pysäkit sijaitsevat aivan Maaherran läheisyydessä. Uusien kotien arvioidaan valmistuvan keväällä 2022. Tee varaus nopeasti ja varmista mieleisesi asunto.

Parveke
Kyllä
Sauna
Ei
Kaapeli-TV-/Laajakaistamaksu
5,00 €
Tontin omistus
Oma
Hoitovastike
160,95 €
Pääomavastike (korko)
224,00 €
Pääomavastike (sis. Korko & lyhennys)
1 061,12 €
Ennakkovesimaksu hlö/kk
20,00 €
Vastikkeet ovat taloussuunnitelman mukaisia arvioita

Kaikki kuvat

Ota yhteyttä!

Asuntomyynti Helsinki

Pääkaupunkiseutu

Puhelin: +358 40 801 9900

Ari Hanhike

Pääkaupunkiseutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 154 9800
Sähköposti: ari.hanhike@peab.fi

Heidi Ekman

Pääkaupunkiseutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 50 395 0648
Sähköposti: heidi.ekman@peab.fi

Jenni Fredriksson

Pääkaupunkiseutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 835 7102

Liitteet ja linkit

Muita kohteita

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.