Tietoja asunnosta

Uudet kodit on suunniteltu asumisen turvallisuutta, miellyttävyyttä ja helppoutta ajatellen. Kaikissa asunnoissa on oma lasitettu parveke ja osassa asunnoissa asuntopiha. 

Talosauna sijaitsee ylimmässä kerroksessa. Yhtiön autohalli sijaitsee pihamaan alla, jonne pääsee omalta kotiovelta säältä suojassa. Hallin autopaikat myydään erillisinä osakkeina ja niihin on mahdollista tilata sähköauton latauspiste. Maaherra on laadukas, 2020-luvun kiinteistö. Yhtiön hissit tulevat kotimaiselta Koneelta. Yleisten tilojen ja huoneistojen lukitus perustuu iLOQ-älylukitukseen. Yhtiö tuottaa uusiutuvaa energiaa omassa aurinkovoimalassa radanpuoleisen talon katolla. Itse tuotettu sähköenergia käytetään muun muassa hissiin sekä yhtiön yleisten tilojen valaistukseen.

Uuden yhtiön huoneistojakauma on monipuolinen: tulossa on mukavia yksiöitä, monikäyttöisiä kaksioita ja erikokoisia perheasuntoja. Myöhemmin viereen rakennetaan vielä As Oy Helsingin Länsmannin kolme taloa ja liiketila. Sekä pääradan että Raide-Jokerin pysäkit sijaitsevat aivan Maaherran läheisyydessä.

Uusien kotien arvioidaan valmistuvan kesällä 2022. Tee varaus nopeasti ja varmista mieleisesi asunto.

Parveke
Ei
Sauna
Ei
Energialuokka
B

Hintatiedot

Myyntihinta
12 600,00 €
i Maksettava kauppahinta ennen kohteen valmistumista
Yhtiölainaosuus
0,00 €
i Asunnolle kohdistuva osuus taloyhtiölainasta
Velaton hinta
12 600,00 €
i Myyntihinta + yhtiölainaosuus
Tontin omistus
Oma
 
 
Lyhennyksen arvioitu alkaminen
2025-02
i Tämän jälkeen maksat pääomavastiketta, joka sisältää koron & lyhennyksen
Ennakkovesimaksu/hlö
20,00 €
Kaapeli-TV-/Laajakaistamaksu
5,00 €
Kuukausittaiset vastikkeet ovat taloussuunnitelman mukaisia arvioita

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A8 3h+kt Myynnissä 3 / 6 68,50 m² 125 360,00 € 414 200,00 € Lue lisää
B13 3h+k Myynnissä 1 / 6 65,00 m² 114 220,00 € 378 700,00 € Lue lisää
B15 3h+kt+vh Myynnissä 1 / 6 65,50 m² 115 840,00 € 383 800,00 € Lue lisää
B17 3h+k Myynnissä 2 / 6 65,00 m² 116 500,00 € 386 200,00 € Lue lisää
B21 3h+kt Varauksia 2 / 6 58,50 m² 108 020,00 € 355 100,00 € Lue lisää
B27 3h+k Myynnissä 4 / 6 65,00 m² 121 260,00 € 401 400,00 € Lue lisää
B31 3h+kt Myynnissä 4 / 6 58,50 m² 111 480,00 € 369 000,00 € Lue lisää
B36 3h+kt Myynnissä 5 / 6 58,50 m² 113 260,00 € 376 000,00 € Lue lisää
B37 3h+k Myynnissä 6 / 6 65,00 m² 128 240,00 € 422 300,00 € Lue lisää
C42 2h+kt+vh Myynnissä 1 / 6 48,00 m² 95 880,00 € 318 600,00 € Lue lisää
C43 2h+kt+alk Myynnissä 1 / 6 48,00 m² 97 680,00 € 320 400,00 € Lue lisää
C48 2h+kt+alk Varauksia 2 / 6 48,00 m² 99 200,00 € 325 400,00 € Lue lisää
C59 3h+kt Myynnissä 4 / 6 58,00 m² 110 720,00 € 366 500,00 € Lue lisää
C64 3h+kt Myynnissä 5 / 6 58,00 m² 112 400,00 € 373 400,00 € Lue lisää
C65 3h+k+s Myynnissä 6 / 6 78,00 m² 152 820,00 € 504 300,00 € Lue lisää
Lue lisää

Muita kohteita

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.