Tietoja kohteesta

Nyt saat -10 % asunnon velattomasta hinnasta, kun sovit kaupat 31.10.2023 mennessä!

Etu koskee vain uusia asuntokauppoja, ja sitä ei voi yhdistää muihin etuihin tai lisätä jo tehtyihin kauppoihin.

Tasokkaasti varustettuja, nykyaikaisen turvallisia kaupunkikoteja

Kaikissa kodeissa on joko parveke tai terassi. Jokainen asunto on varustettu viilennysjärjestelmällä. Turvallisuutta lisäävät mm. iLOQ-lukitus, sprinklerijärjestelmä sekä autohallin kameravalvonta. Asuntojen koot vaihtelevat kompakteista yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. 

Tikkurilan keskusta jatkaa kehittymistään ja uusien asukkaiden houkuttelemana myös palvelujen määrä on kovassa kasvussa. Kauppojen lisäksi useimmat koulut, terveyspalvelut sekä harrastus- ja ulkoilupaikat sijaitsevat lähipiirissä. Juna-asemalta matkustaa lentokentälle tai Helsingin keskustaan alle vartissa ja suunnitteilla olevan Vantaan ratikan reitti kulkee korttelin eteläpuolella Lummekujaa pitkin.

Viihtyisää ja turvallista asumista modernissa kaupunkikiinteistössä

Asunto Oy Vantaan Stuiveri on komea näky. Vaikuttavasti muotoiltu, valkokylkinen 12-kerroksinen tornitalo herättää huomiota ja erottuu edukseen.

Stuiveri on rakenteiltaan ja taloteknisiltä järjestelmiltään yhdistelmä hyväksi havaittuja ratkaisuja ja 2020-luvun uutta asumistekniikkaa. Lämmönjaosta vastaavat kaukolämpöön liitetyt vesikiertoiset patterit. Jokainen asunto on varustettu ilmalämpöpumppuihin perustuvalla keskitetyllä mukavuusviilennyksellä. Kiinteistön lukitus toteutetaan älykkäällä iLOQ-järjestelmällä. Paloturvallisuuteen on panostettu tavanomaista enemmän varustamalla talo automaattisella sammutusjärjestelmällä eli sprinklauksella. Lähipalvelut alkavat kotitalon alakerrasta, johon toteutetaan kolme liiketilaa.

Stuiveri on osa uutta korttelikokonaisuutta, joka nousee puretun valtion virastotalon tontille. Kortteliin rakennetaan useampi kerrostalo sekä päiväkotirakennus. Stuiverin asukkaiden käyttöön tulee nykyaikainen pesula. Seuraavana valmistuvaan asuntoyhtiöön Floriiniin valmistuu korttelin yhteinen kerhotila ja kaksi saunaa. Korttelin sisäpihalle, osittain maan alle, rakennetaan pysäköintihalli, jonka paikat myydään osakkeina. Autopaikoista osa on mahdollista muutostyönä varustaa sähköauton hitaalla yön yli latauspisteellä. Korttelin läpi tulee kulkemaan kevyen liikenteen väylä, josta pääsee viereiseen vehreään Kirjastopuistoon.

Stuiverissa on helppo viihtyä

Stuiverin suunnittelussa on panostettu tulevien asukkaiden viihtymiseen. Tilasuunnittelussa on tähdätty asunnon neliömäärä huomioiden mahdollisimman avarien huonetilojen toteutukseen. Pintamateriaalit on valittu huolella – kestämään katsetta ja aikaa. Asuinhuoneiden lattiat ovat parkettia. Kodinkoneet on integroitu kalustelevyin sulautumaan keittiökalusteisiin. Eteistiloissa on liukuovin toteutettuja kaapistoja. Kun varaat asunnon ajoissa, ehdit vaikuttamaan materiaaleihin ja sävyihin uudessa kodissasi.

Asuntovaihtoehdot alkavat näppäristä yksiöistä. Kaksioissa ja kolmioissa on paljon valinnanvaraa sekä koon että huoneiden sommittelun suhteen. Valikoiman huipulta löytyy yli 80 neliön avaria perheasuntoja. Stuiverin pohjoispäädyn kodeissa hurmaavat inspiroivan erilaiset pohjaratkaisut. Varsinkin Kielotien puolella on todella tilavia lasitettuja parvekkeita, jotka suuntautuvat ilta-auringon suuntaan. Osa kadun puolen parvekkeista on varustettu pienellä ulkovarastolla. Ylimpien kerrosten asunnoista avautuu vaikuttavia näkymiä. Osassa asuntoja on mahdollista muutostyönä toteuttaa saunan tilalle lisää säilytystilaa tarjoava vaatehuone.

Huomio: Ilmoitettu tontin lunastushinta on valmistumisen yhteydessä annettu arvio. Nykyinen lunastushinta tarkistettava asuntomyynnistä.

Asuntoja
72
Talotyyppi
Kerrostalo
Hissi
Kyllä
Taloyhtiössä sauna
Ei
Autopaikat
37
Energialuokka
B

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A43 2h+kt+alk Myynnissä 7 / 12 57,50 m² 85 588,00 € 282 300,00 € Lue lisää
A65 2h+kt+s Myynnissä 11 / 12 48,50 m² 83 724,00 € 277 500,00 € Lue lisää
V1 varasto Myynnissä 0 / 12 0,00 m² 12 500,00 € 12 500,00 € Lue lisää
V4 varasto Myynnissä 0 / 12 0,00 m² 7 500,00 € 7 500,00 € Lue lisää
Lue lisää

Asuinympäristö

Tikkurila kasvaa ja kehittyy

Tikkurila kiinnostaa ihmisiä ja sen asunnot ovat todella haluttuja. Vantaan hallinnollinen keskus on uudistunut vauhdilla ja ydinkeskustaan on noussut paljon uusia kerrostaloja. Samalla palvelutarjonta on uudistunut ja monipuolistunut.

Tarjonnan veturina toimii Tikkurilan juna-aseman yhteyteen rakennettu vilkas toimisto- ja liikekeskus Dixi. Toinen merkittävä kaupallinen keskittymä on kauppakeskus Tikkuri. Muutaman korttelin etäisyydellä Stuiverista sijaitsee lukuisia marketteja, ravintoloita ja erikoisliikkeitä. Valtakunnallisestikin Tikkurilaan vetää kävijöitä tiedekeskus Heureka. Stuiverin kortteliin tullaan toteuttamaan erilaisia liiketiloja, toimistotiloista ruokapaikkoihin.

Stuiverin sijainti on oivallinen myös lapsiperheille. Lähipiiristä löytyvät niin päiväkodit, ala- ja yläkoulut kuin toisen asteen oppilaitoksetkin. Harrastusmahdollisuuksia Tikkurilassa riittää yllin kyllin. Esimerkiksi monipuolinen Trio Sport Park eli Tikkurilan urheilupuisto palvelee lähimaastossa kävely- tai pyöräilymatkan päässä.

Tikkurilan sijainti sekä pääradan että kehäradan varrella takaavat hyvät liikkenneyhteydet niin Helsingin keskustaan kuin esimerkiksi lentoasemalle. Stuiverista Tikkurilan asemalle kävelee alle 10 minuutissa. Autolla pääsee liittymään nopeasti kehäteille ja kantatie 45:lle eli Tuusulanväylälle. Lisäksi Vantaalle suunnitellaan parhaillaan omaa ratikkaa ja suunnitteilla olevan ratikan reitti kulkee Floriinin/Stuiverin vierestä Lummekujalla maan alla.

Kaikki kuvat

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!

Asuntomyynti Helsinki

Pääkaupunkiseutu

Puhelin: +358 40 801 9900

Jaa

Muita kiinnostavia kohteita

Asunto Oy Vantaan Penni

As Oy Vantaan Penni nousee omalle tontille Tikkurilan keskustaan rakennettavaan uuteen asuinkortteliin. Tutustu kohteeseen!

Asunto Oy Espoon Edith

Asunto Oy Espoon Edith muodostuu kahdesta tähdenmuotoisesta asuintalosta. Talojen poikkeuksellinen muoto tekee kodeista hurmaavan erilaisia. Isojen ikkunoiden ja avarien tilaratkaisujen ansiosta luonnonvalo pääsee kulkemaan vapaasti. Edithissa nautitaan valosta myös tilavilla parvekkeilla. Täyskorkea parvekelasitus avaa kallioisen metsätontin ma...

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.