Upea saunallinen kaksio, jonka kaikki neliöt ovat hyötykäytössä. Kaappitilaa löytyy reilusti. Asunto avautuu lähes suoraan etelään, joten valoa tulvii sisään isoista ikkunoista. Koko huoneiston levyisestä tilavasta parvekkeesta kannattaa sisustaa oman tyylin mukainen kesäkeidas.
As Oy Oulun Sepänpiha rakennetaan yhtiön omistamalle tontille Limingantullin Mestarikortteliin vain parin kilometrin etäisyydelle Oulun kauppatorista. Kuusikerroksinen Sepänpiha on kunnolla rakennettu ja hyvin varustettu moderni talo. Julkisivun tiilet muurataan paikan päällä ja lattialämmitys jakaa lämmön energiatehokkaasti sekä miellyttävästi.
Huoletonta ja helppoa – sellaista on asuminen modernissa Sepänpihassa. Hissi vie, bussi tuo ja huoltoyhtiö tekee lumityöt. Omalle autolle voi hankkia paikan maanalaisesta autohallista, josta pääsee hissillä kotikerrokseen. Pohjaratkaisuissa on ajateltu jokapäiväistä toimivuutta. Jokaiseen asuntoon kuuluu oleskelutiloja monipuolistava lasitettu parveke.
Limingantullista on kehittynyt Oulun uusi nuorekas kasvukeskus aivan ydinkeskustan viereen. Aivan läheltä Sepänpihaa löytyy erikoistavarakauppoja, ruokapaikkoja ja kahviloita. Lapsiperheille tärkeät päiväkoti ja koulu palvelevat noin kilometrin etäisyydellä. Liikuntaa harrastavalle Limingantulli on suorastaan unelmasijainti.