Tietoja asunnosta

Selkeälinjainen kaksio hyvin suunnitelluin tilaratkaisuin. Esimerkiksi kulmaan sijoittuva keittiö on kätevä arjen tiimellyksessä. Asunnon helmi on kuitenkin mittava lasitettu parveke, josta kannattaa sisustaa lokoisa viihtymiskeskus. Aamuauringon paisteessa on ihana katsella kesäiseen kaupunkiin ja järvelle.

Fenderissä asut järven rannalla kaupungin keskustassa. Fenderi on yhdistelmä vankkaa perinteistä rakentamista sekä moderneja talotekniikkajärjestelmiä. Esimerkiksi asumisviihtyvyyttä lisäävistä ratkaisuista käy kuumimpien kesäpäivien varalle toteutettu lattiaviilennysjärjestelmä.

Fenderin kodeissa viihdytään myös oivallisten pohjaratkaisujen ja laadukkaiden materiaalien ansiosta. Kauniit lautaparketit, keraamiset laatat, monet liukuoviratkaisut ja raikkaat pinnat tuottavat jokapäiväistä iloa. Kookkaat lasitetut parvekkeet monipuolistavat kodin oleskelutiloja keväästä syksyyn. Myös yhtiön yhteiset tilat ovat tasokkaat. Sisäpihalle valmistuu korttelin yhteisiä leikki- ja oleskelutiloja. Asuntoon kuuluvien säilytystilojen lisäksi pohjakerroksesta voi hankkia lisää varastotilaa. Autopaikat myydään autohalliosakkeina. Niistä osa on lisähintaan varustettavissa sähköautojen latauspaikoiksi.

Parveke
Kyllä
Sauna
Ei
Energialuokka
B

Hintatiedot

Myyntihinta
84 768,00 €
i Maksettava kauppahinta ennen kohteen valmistumista
Yhtiölainaosuus
198 232,00 €
i Asunnolle kohdistuva osuus taloyhtiölainasta
Velaton hinta
283 000,00 €
i Myyntihinta + yhtiölainaosuus
Vuokratontin lunastushinta
49 124,34 €
i Arvioitu vuokratontin lunastushinta. Maksettuasi tämän et maksa tontin vuokravastiketta.
Kokonaishinta
332 124,34 €
i Kokonaishinta (velaton hinta + tontin lunastushinta)
Tontin omistus
Valinnainen vuokratontti
 
 
Hoitovastike
172,00 €
i Kuukausittain maksettava hoitovastike
Pääomavastike (korko)
161,88 €
i Kuukausittainen pääomavastike silloin, kun taloyhtiölainasta maksetaan vain korkoja
Pääomavastike (sis. korko & lyhennys)
880,40 €
i Kuukausittainen pääomavastike, kun taloyhtiölainasta maksetaan lyhennys ja korot
Kaikki vastikkeet yhteensä
1 052,40 €
Lyhennyksen arvioitu alkaminen
2025-01
i Tämän jälkeen maksat pääomavastiketta, joka sisältää koron & lyhennyksen
Tontin vuokravastike
201,67 €
i Jos maksat vuokravastiketta, sinun ei tarvitse maksaa tontin lunastushintaa
Ennakkovesimaksu/hlö
20,00 €
Kaapeli-TV-/Laajakaistamaksu
7,90 €
Kuukausittaiset vastikkeet ovat taloussuunnitelman mukaisia arvioita

Kaikki kuvat

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A10 2h+kt+s Myynnissä 2 / 8 66,50 m² 96 848,00 € 323 000,00 € Lue lisää
A12 1h+kt Myynnissä 2 / 8 32,50 m² 62 420,00 € 209 000,00 € Lue lisää
A15 4h+kt+s Varauksia 2 / 8 111,00 m² 187 864,00 € 629 000,00 € Lue lisää
A17 2h+kt+s Myynnissä 2 / 8 50,00 m² 73 688,00 € 244 000,00 € Lue lisää
A18 2h+kt+s Varauksia 2 / 8 46,50 m² 68 460,00 € 229 000,00 € Lue lisää
A2 2h+kt+s Varauksia 1 / 8 52,50 m² 70 272,00 € 235 000,00 € Lue lisää
A20 2h+kt+s Myynnissä 3 / 8 41,50 m² 68 460,00 € 229 000,00 € Lue lisää
A23 3h+kt+s Myynnissä 3 / 8 77,00 m² 119 800,00 € 399 000,00 € Lue lisää
A25 2h+kt+s Myynnissä 3 / 8 50,00 m² 77 520,00 € 259 000,00 € Lue lisää
A26 2h+kt+s Varauksia 3 / 8 46,50 m² 70 668,00 € 234 000,00 € Lue lisää
A27 1h+kt Myynnissä 4 / 8 32,50 m² 57 380,00 € 190 000,00 € Lue lisää
A3 1h+kt Myynnissä 1 / 8 32,50 m² 58 192,00 € 195 000,00 € Lue lisää
A30 1h+kt Myynnissä 4 / 8 32,50 m² 64 232,00 € 215 000,00 € Lue lisää
A31 2h+kt Myynnissä 4 / 8 43,00 m² 79 728,00 € 264 000,00 € Lue lisää
A32 1h+kt Myynnissä 4 / 8 32,50 m² 63 420,00 € 210 000,00 € Lue lisää
A33 2h+kt Myynnissä 4 / 8 47,50 m² 73 896,00 € 247 000,00 € Lue lisää
A34 2h+kt+s Myynnissä 4 / 8 50,00 m² 79 728,00 € 264 000,00 € Lue lisää
A36 1h+kt Myynnissä 5 / 8 32,50 m² 57 588,00 € 193 000,00 € Lue lisää
A37 2h+kt+s Myynnissä 5 / 8 41,50 m² 70 876,00 € 237 000,00 € Lue lisää
A40 2h+kt Myynnissä 5 / 8 43,00 m² 80 936,00 € 268 000,00 € Lue lisää
Lue lisää

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!

Katri Carstensen

Tampereen seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 025 4900
Sähköposti: katri.carstensen@peab.fi

Riitta Kraneis

Tampereen seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 159 1700
Sähköposti: riitta.kraneis@peab.fi

Sari Potter

Tampereen seutu, muutostyöt

Puhelin: +358 40 517 1800
Sähköposti: sari.potter@peab.fi

Muita kohteita

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.