Tietoja kohteesta

Asunto Oy Haltijanmäen Keiju on uudelle Lamminrahkan alueelle valmistuva viihtyisä viisikerroksinen kerrostalo, joka tulee muodostamaan myöhemmin rakennettavien taloyhtiöiden kanssa toimivan korttelikokonaisuuden.

Julkisivultaan maanläheisen oransseihin ja ruskeisiin sävyihin puetun Keijun asuntojen suunnittelussa on ollut keskeistä arjen toimivuus sekä hyvät näkymät lähiluontoon. Asukkaiden elämää helpottavat sisäänkäynnin yhteydessä oleva kuraeteinen sekä pyykinkuivaushuone. Koko korttelin asukkaiden yhteisessä käytössä olevasta pihatalosta löytyy saunaosasto, kerhotupa sekä pyöräverstas. Omalta takapihalta pääsee suoraan upeiden ulkoilumaastojen äärelle. Kohteelle tavoitellaan Joutsenmerkkiä. Joutsenmerkki on pohjoismainen ympäristömerkki, joka kertoo tuotteen tai palvelun pienemmästä ympäristökuormituksesta.

Lamminrahkasta rakentuu sympaattinen pikkukaupunki, jossa hyvät liikenneyhteydet ja helposti saavutettavat lähipalvelut yhdistyvät pirkanmaalaiseen metsäluontoon. Oma tori, uusi koulukeskus ja kaikki peruspalvelut ovat kävely- tai pyöräilymatkan päässä kotoa. Tampereen keskustaan on matkaa vain noin 10 kilometriä ja Kangasalan keskus kulttuurikortteleineen on samaten hyvien liikenneyhteyksien päässä.

Asuntoja
50
Talotyyppi
Kerrostalo
Hissi
Kyllä
Taloyhtiössä sauna
Kyllä
Autopaikat
33
Energialuokka
A

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A1 2h+kt+piha Myynnissä 1 / 5 44,00 m² 60 082,00 € 199 000,00 € Lue lisää
A10 2h+kt+s Myynnissä 3 / 5 53,50 m² 72 812,00 € 240 500,00 € Lue lisää
A11 3h+kt Myynnissä 3 / 5 64,00 m² 85 576,00 € 284 500,00 € Lue lisää
A12 1h+kt Myynnissä 3 / 5 29,50 m² 43 038,00 € 142 500,00 € Lue lisää
A13 2h+kt Myynnissä 3 / 5 44,00 m² 62 150,00 € 206 000,00 € Lue lisää
A14 2h+kt+s Myynnissä 3 / 5 62,00 m² 81 940,00 € 271 000,00 € Lue lisää
A15 2h+kt Myynnissä 3 / 5 37,50 m² 53 022,00 € 175 500,00 € Lue lisää
A16 2h+kt Myynnissä 4 / 5 53,50 m² 74 024,00 € 245 000,00 € Lue lisää
A17 3h+kt Myynnissä 4 / 5 64,00 m² 87 610,00 € 289 000,00 € Lue lisää
A18 1h+kt Myynnissä 4 / 5 29,50 m² 44 394,00 € 145 500,00 € Lue lisää
A19 2h+kt Myynnissä 4 / 5 44,00 m² 63 540,00 € 211 500,00 € Lue lisää
A2 2h+kt+s+piha Myynnissä 1 / 5 62,00 m² 79 516,00 € 262 000,00 € Lue lisää
A20 2h+kt+s Myynnissä 4 / 5 62,00 m² 83 652,00 € 276 000,00 € Lue lisää
A21 2h+kt Myynnissä 4 / 5 37,50 m² 53 556,00 € 178 500,00 € Lue lisää
A22 1h+kt Myynnissä 5 / 5 34,00 m² 49 420,00 € 164 500,00 € Lue lisää
A23 3h+kt Myynnissä 5 / 5 64,00 m² 89 500,00 € 295 000,00 € Lue lisää
A24 1h+kt Myynnissä 5 / 5 29,50 m² 45 428,00 € 149 000,00 € Lue lisää
A25 4h+kt+s+khh Myynnissä 5 / 5 91,00 m² 123 766,00 € 409 000,00 € Lue lisää
A3 2h+kt Myynnissä 1 / 5 37,50 m² 48 530,00 € 159 500,00 € Lue lisää
A4 2h+kt+s Myynnissä 2 / 5 53,50 m² 71 422,00 € 235 000,00 € Lue lisää
Lue lisää

Asuinympäristö

Uusi asuinalue Kangasalla Tampereen rajalla

Lamminrahkasta tulee kaupunkikylä, joka henkii vanhan kaupungin tunnelmaa, mutta nykyaikaisen arkkitehtuurin keinoin. Alueen ydin on tori, jonka ympärille levittyy kompakti keskusta palveluineen.

Lamminrahkan uudiskohteet sijaitsevat erinomaisten yhteyksien varrella. Valtatie 12:n eli Lahdentien varrelta on muutaman minuutin yhteys Tampereen kehätielle ja valtatielle 9 eli Jyväskyläntielle. Uusi eritasoliittymä varmistaa liikenteen sujuvuuden. Pääset kulkemaan myös joukkoliikenteen avulla. Kangasalan keskustaan pääset bussilla alle vartissa ja Tampereen ratikan pysäkit ovat kymmenen minuutin päässä bussilla. Yhteyksiä Lamminrahkasta täydentävät jatkossa kaksi muuta bussilinjaa. Tulevaisuudessa liikkuminen helpottuu entisestään, kun ratikkareitti ulottuu Lamminrahkaan asti. 

Kaikki kuvat

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!

Asuntomyynti Tampere

Åkerlundinkatu 11 A 2, 33100 Tampere

Puhelin: +358 40 1591 700

Riitta Kraneis

Tampereen seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 159 1700
Sähköposti: riitta.kraneis@peab.fi

Katri Carstensen

Tampereen seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 025 4900
Sähköposti: katri.carstensen@peab.fi

Muita kiinnostavia kohteita