Kodilla ja asuinpaikalla on suuri merkitys elämäämme. Siksi uskommekin, että elämän eri tilanteisiin muuntautuvat kodit ovat parhaita. Otamme tämän huomioon asuntojen suunnittelussa kaikissa kohteissamme.
Sijainti on yksi tärkeimmistä asioista uutta kotia valittaessa. Peab toimii paikallisesti lähes koko maassa ja olemme mukana kehittämässä yhteiskuntaa juuri siellä, missä itsekin asumme ja työskentelemme. Siksi myös paikallistuntemuksemme on vahva.
Taustalla meitä on tukemassa vakavarainen ruotsalainen konserni, jonka ansiosta pystymme hyödyntämään kokemustamme skandinaavisesta rakentamisesta ja ruotsalaisesta suunnittelusta erittäin vankan kotimaisen osaamisemme lisäksi.
Kaikki lähtee kuitenkin asiakkaidemme kuuntelemisesta, sillä vain siten voimme kehittää palvelujamme ja tarjontaamme edelleen. Asuntomyyntimme palvelee sinua Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella, Vaasassa, Kuopiossa ja Oulussa.
Soita, lähetä viesti tai tule käymään toimistollamme – etsitään sinulle yhdessä kunnon koti!