Asumaan tulevaisuuden Itikanmäelle

Itikanmäen alueen rakentamisen pohjaksi järjestettiin arkkitehtuurikutsukilpailu, jonka voittajaksi valittiin yksimielisesti suunnitelma nimimerkillä ”Muurikki”.Palkintolautakunta katsoi ehdotuksen parhaiten ratkaisseen kilpailualueen haasteelliset tavoitteet, ja sen todettiin olevan erinomaisen kehityskelpoinen alueen jatkosuunnittelun pohjaksi.

Laaja Itikanmäki on näyttävä ja viihtyisä kokonaisuus. Peab Oy rakentaa Itikanmäelle aivan uudenlaisen asumisalueen. Näyttävät perinteisen punatiiliset rakennukset ja niiden välissä oleva laaja puistomainen piha-alue tarjoavat viihtyisän ympäristön kaikenikäisille asukkaille.

Alue sijaitsee lähellä Seinäjoen keskustaa. Kalevan navetan nurkalle rakennettu uusi  kevyen liikenteen silta lyhentää matkaa keskustaan entisestään. Kokonaisuuteen kuuluu myös Upseeritalo ja Kalevan navetta, jonka erilaisille toiminnoille vain sen korkealla oleva katto ja innovatiivisten ihmisten mielikuvitus antaa rajat.

Uusien asukkaiden lisäksi elämää alueelle tuo myös toimistorakentamisen myötä alueen syntyvät uudet työpaikat.

 

Asunto Oy Itikanmäen Orvokki


As Oy Itikanmäen Orvokki_Havainnekuva

Syyskuussa 2017 valmistuneessa Orvokissa on vapaana vielä muutamia kaksioita ja kolmioita. Osta oma asuntosi nyt.

Orvokki on Itikanmäelle rakentuvista seitsemästä kerrostalosta  rakennusjärjestyksessään viides.

Vankkarakenteisessa, punatiilisessä, hissillisessä kerrostalossa on 8 asuinkerrosta ja 54 huoneistoa. Huoneistojen koot vaihtelevat 35 neliöstä 118 neliöön. Käyttömukavuutta arkeen tuovat tarkoin harkitut ja tehokkaat huoneistopohjat sekä hyvä varustelutaso. 

Ylimpien kerroksien huoneistot tarjoavat asukkailleen huikeita näköaloja, osa tarjoaa lakeusmaisemia, osa näkymää keskustan suuntaan ja osasta näkyy ainutlaatuinen Itikanmäen miljöö ja sen sisäpiha.

Kellarikerroksesa on asuntojen irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone, väestönsuoja, taloteknisiä tiloja sekä 6 erikseen myytävää varastoa. Lisäksi piha-alueella on polkupyöräkatos. Kellarikerroksesta on maanalainen kulkukäytävä taloyhtiön vieressä sijaitsevaan Ki Oy Itikanmäen parkin pysäköintilaitoksen halliin.

Ostat asunnon sitten omaan käyttöösi tai sijoituskohteeksi Itikanmäen Orvokin monipuolinen huoneistojakauma tarjoaa sinulle toimivan ratkaisun erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin.
Lue lisää

 

Asunto Oy Itikanmäen Talvikki


Talvikki rakennettiin Itikanmäen seitsemästä asuinkerrostalosta kolmantena. Talvikin komea, punatiilinen ja 6 – kerroksinen kellarilla varustettu kerrostalo tarjoaa asukkailleen mukavaa ja turvallista asumista.

Alakerran pienin asunto on saunaton 28 m2 kompakti yksiö. Pienimmät saunalliset asunnot ovat 36 m2 yksiöitä ja isoimmat neliöt myös näköalaterassiensa puolesta tarjoaa yläkerran 106 m2 4h+k+s asunto. Näkymiä tästä asunnosta on idänpuoleiselta parvekkeelta lakeuksille ja etelän puoleiselta parvekkeelta alueen puistomaiselle pihalle.

Matkaa Talvikista sisäpihan toisella puolella olevaan Muurikkiin on noin virallisen jalkapallokentän leveyden verran. Kellarikerrokseen tulevat asuntojen irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto, tekniset tilat, siivouskomero, kuivaushuone ja kolme myytävää varastoa. Lisäksi piha-alueelle tulee myös polkupyöräkatos.

Kohde on valmistunut tammikussa 2016.

 

Asunto Oy Itikanmäen Lehdokki


As Oy Itikanmäen Lehdokki_havainnekuva

Itikanmäen asuntorakentaminen aloitettiin Kalevan navetan viereltä Muurikki-nimisellä kerrostalolla. Asunto Oy Itikanmäen Lehdokki on alueen seitsemästä talosta seuraava. Lehdokin komea punatiilinen 7- kerroksinen kerrostalo tarjoaa asukkailleen mukavaa ja turvallista

asumista. Talon asuntokoot vaihtelevat 36m2 1h+kt+s huoneistosta yläkerran 102 ja 106 m2 4h+k+s asuntoihin.

Maantasokerroksessa ovat asuntojen irtaimistovarastot, ulkoiluvälinevarasto, tekniset tilat, siivouskomero, kuivaushuone ja kolme asuntoa. Kerrokset 2-7 ovat asuinkerroksia. Rakennuksen sisäänkäyntisivustalle pihaan sijoittuu myös katos ja varasto ulkoiluvälineille.

Kohde on valmistunut kesäkuussa 2015.

 

Asunto Oy Itikanmäen Muurikki

As Oy Itikanmäen Muurikki on Itikanmäelle rakentuvasta seitsemästä kerrostalokohteesta ensimmäinen. Muurikki on viisikerroksinen asuinkerrostalo, jossa huoneistokoot ovat kompaktista 35,5 m2:stä yksiöstä hulppeaan 101 m2:n ylimmän kerroksen 3-4 h+k huoneistoon. Huoneistojen pohjaratkaisut ovat avaria ja tehokkaita. Huoneistojen suunnittelun lähtökohtana on ollut asiakaslähtöisyys ja käytännöllisyys. Yhtiössä on asuinhuoneistoja yhteensä 23 kpl.

Taloyhtiön pohjakerroksessa sijaitsevat taloyhtiön yhteiset tilat kuten ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone ja huoneistokohtaiset häkkivarastot sekä kaksi erikseen myytävää, liiketoiminnan mahdollistavaa työtilaa. Itikanmäen Muurikin rakennustyöt alkoivat kesällä 2013 ja kohde on valmistunut marraskuussa 2014.

 

Asunto Oy Itikanmäen Lemmikki


As Oy Itikanmäen Lemmikki_havainne

Itikanmäen Lemmikki tarjoaa uniikin uusvanhan asumismiljöön Seinäjoen keskustan kupeessa, jossa eteläpohjalainen historia ja nykyaikainen arkkitehtuuri kohtaavat. Kahdeksankerroksinen Lemmikki on kuudes Peabin rakentaman Itikanmäen alueen seitsemästä asuintalosta. Sen monipuolinen asuntojakauma tarjoaa vaihtoehtoja miltei kaikkiin asumistarpeisiin, 29 m2 yksiöstä aina 104 m2 neliöön.

Uusia laadukkaita koteja lakeudelle

Lemmikin valoisissa ja materiaaleiltaan laadukkaissa kodeissa on vakiovarusteena mm. lasitetut parvekkeet, valkolakattu tammiparketti, sälekaihtimet sekä energiatehokas led-valaistus. Kellarikerroksesta on esteetön sisäyhteys suoraan autohalliin. Pääset siis siirtymään kodistasi autollesi mukavasti sisätiloissa.

Lemmikki sijaitsee keskeisellä paikalla Itikanmäen pihapiirissä. Talon länteen avautuva julkisivu on suurten parvekkeiden muodostama kokonaisuus. Myös itään suunnatuista asunnoista avautuvat laakeat näkymät yli pihapiirin historialliseen Kalevan navetta -rakennukseen. Rakennuksen paikalla muuratut julkisivut liittävät Lemmikin luontevaksi osaksi yhtenäistä pihapiiriä ja Itikanmäen arkkitehtonista kokonaisuutta. Monipuolista asuntojakaumaa täydentävät ylimmän kerroksen suuret yhdistelmäasunnot.
Nyt kannattaa toimia, jos haluaa uuden kodin ainutlaatuiselta Itikanmäeltä!
Kohteen arvioitu rakentamisaika on 4/2017-08/2018.
Lue lisää

Asunto Oy Itikanmäen Leinikki


Peab on rakentanut Seinäjoen Itikanmäelle upean seitsemän kerrostalon kokonaisuuden. Nyt historiallisesti tärkeä Itikanmäen alue kehittyy ja kasvaa vielä yhdellä upealla kerrostalolla, As Oy Itikanmäen Leinikillä. Leinikki on kauniin punatiilinen ja sijaitsee Kalevan navetan vireässä pihapiirissä. Sijainti aivan keskustan ja hyvien liikenneyhteyksien vieressä tekee arjesta mutkatonta. Leinikin laaja huoneistovalikoima yksiöistä kolmioihin lasitetuilla parvekkeilla täyttää monen toiveet uudesta kodista.

Itikanmäki tarjoaa viihtyisät puitteet

Itikanmäen viimeinen asuinkerrostalo Leinikki rakentuu viihtyisään ympäristöön kuuden näyttävän punatiilisen sisarensa viereen. Kaikki on siis valmiina muuttaessasi uuteen kotiisi. Asuntojen laadukkaat materiaalit ja tunnetut tuotetoimittajat takaavat sen, että Leinikissä viihdytään pitkään. Laajassa asuntovalikoimassa vaihtoehtoja on jokaiselle, tilatehokkaista yksiöistä avariin kolmioihin.

Kahdeksankerroksisen talon asunnoissa riittää valoisuutta. Tyylikkäät ja laadukkaat sisustusmateriaalit kestävät aikaa. Keittiöihin kuuluvat vakiovarusteena muun muassa jääkaappipakastin ja astianpesukone. Lähes jokaisessa asunnossa on oma sauna, joko perinteinen tai kätevä elementtisauna.

Sisäpihan puoleisilta lasitetuilta parvekkeilta avautuvat näkymät Itikanmäen ytimeen ja kohti Kalevan navettaa, ylimmistä kerroksista puolestaan Etelä-Pohjanmaan aavoille lakeuksille. Upean toiminnallisen ja vihreän pihan kruunaa valaistu, alueen merkittävästä historiasta muistuttava monumentaalinen piippu. Myös parkkeeraaminen on tehty Itikanmäen asukkaille helpoksi. Leinikin kellarikerroksesta on suora kulkuyhteys maanalaiseen parkkihalliin. Alueelta löytyy myös pistoke- ja katospaikkoja.

Kun varaat asuntosi ajoissa, pääset vaikuttamaan sisustukseen sekä siihen, millainen maisema ikkunoistasi avautuu! Voit valita muun muassa mieleisesi keittiön ja makuuhuoneen kalusteiden ovet sekä pesuhuoneen laatat valikoimistamme. Länsipuolen ikkunoista pääset ihailemaan ilta-auringon värjäämiä lakeuden maisemia.
Lue lisää

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.