Jyväsjärven Helmi alkaa loistaa Jyväskylän Suuruspäässä

Suuruspään Peltoniemen rakentaminen Jyväsjärven rannassa pääsee vihdoin alkuun. Asunto Oy Jyväsjärven Helmi on uuden korttelin ensimmäinen talo sitä seuraa lähivuosina kolme muuta pistetaloa, Jyväsjärven Kimallus, Jyväsjärven Kajo ja Jyväsjärven Loiste sekä lamellikerrostalot Jyväsjärven Hohde ja Jyväsjärven Sarastus.

– Kun mietimme nimiä kerrostaloyhtiöille, huomasimme että Jyväsjärveä on tosi vähän käytetty asuntoyhtiöiden nimissä. Paljon useammin Jyväsjärven ympäristössä on tukeuduttu kaupunginosan nimeen, kuten ”Lutakon, Ainolan tai Äijälän jotakin, pohtii yksikönjohtaja Timo Riikonen rakennusyhtiö Peabin Jyväskylän yksiköstä.

Suuruspään alkukesästä vahvistunut asemakaava on toteutunut arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneen ”Käpälä” -suunnitelman pohjalle ja sitä noudatetaan pitkälti myös alueen rakentamisessa. Suuruspään kuuteen kerrostaloon valmistuu yhteensä 235-240 asuntoa ja niihin koti arviolta 500-700 asukkaalle.

Kahdeksankerroksisen Jyväsjärven Helmen 41 asunnon rakentaminen käynnistyy syys-lokakuussa ja asukkaat pääsevät mahdollisesti uusiin koteihinsa jouluksi 2021. Rakentaminen on tavoitteena aloittaa syys-lokakuussa. Tontin aikaisemmasta kiinteistöstä on jäljellä enää purkutöiden siivoukset. – Hyvässä hengessä ja naapurien kanssa keskustellen lähdetään rakentamaan, Riikonen korostaa.

Alue ja kohde ovat herättäneet kiinnostusta

Suuruspään rakentamisen alkua on jo odotettu. – Kiinnostusta on ja kyselyitäkin on tullut paljon. Myös varaustilanne on kehittynyt pirteästi sen jälkeen, kun kohde elokuun alkupäivinä avattiin ennakkomarkkinointiin, sanoo Peabin asuntomyyjä Anna-Maaria Humalajoki.

– Tällä hetkellä yksiöt ja kolmiot kiinnostavat eniten. Kiinnostus kaksioihin näyttää osittain siirtyneen kolmioihin, mutta toki me rakennamme myös kaksioita, täydentää myynti- ja markkinointipäällikkö Simo Saarinen

Edustavuutta hakeville tarjolla on muutama hulppea, parvellinen kattohuoneisto, joissa huonekorkeus parhaimmillaan lähentelee kahdeksaa metriä. – Isoistakin ollaan kiinnostuneita, niihin on jo varauksia, Humalajoki vahvistaa.

Muilta osin Helmen ja mahdollisesti myös sen naapuritalojen hintataso noudattelee vastaaville paikoille rakennettavien asuntojen hintoja: esimerkiksi noin 50 neliön kaksion saa Helmen neljännestä kerroksesta 250 000 euron tietämiin, Lutakosta alle 260 000 eurolla, Äijälänrannasta 250-270 000 eurolla. Suuruspään taloyhtiöillä on oma tontti.

Suuruspää asuinalueena

–Tämä alue on sopivasti erilainen kuin Lutakon alue. Lutakko on rakennettu punatiilestä, meidän Jyväsjärven veistoksellisiin taloihin tulee julkisivuihin valkoinen tiili, sitä täydentävät lasi, pitsimuuraus ja lasitettu tiili, josta Helmi saa kimalluksensa, projektipäällikkö Kimmo Liimatainen toteaa.

– Jyväsjärven rantaraitti ei tule näiden talojen ja Jyväsjärven väliin, vaan oikaisee tontin laitaa Kuokkalan puolelta kohti Sulkurannan siirtolapuutarhaa, Saarinen huomauttaa.

Modernin asumisen yhteiskäyttöautot & sähköauton latauspisteet

Riikonen haluaa lisätä vihreisiin asioihin myös yhteiskäyttöautot, joista Peabilla on muista asuinkohteista hyviä kokemuksia. Näille taloille yhteiskäyttöön tulee ainakin kaksi henkilöautoa ja pakettiauto. Yhteiskäyttöautojen lisäksi tonteilla on huolehdittu latausmahdollisuudesta – kukaan ei jää pulaan, vaikka valitsisi omaksi kulkupelikseen sähköauton.

– Yhteisöllisyyttä pyritään monin tavoin tukemaan ja vahvistamaan. Yksi esimerkki on asukkaiden yhteinen rantasauna, joka valmistuu rakentamisen kolmannessa vaiheessa, Riikonen kertoo.

– Kevään pienen notkahduksen jälkeen uusien asuntojen kauppa on käynyt kesällä hyvin, Simo Saarinen kertoo.

Tutustu tästä tarkemmin asuntoihin.

Tiedustelut: Peab Asuntomyynti, Anna-Maaria Humaljoki, puh +358 400 588 191 tai sähköposti: anna-maaria.humalajoki@peab.fi

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.