Turun Raunistula on idyllinen asuinalue kaupungin keskustan pohjoispuolella. Alue rakennettiin alun perin ilman ruutukaavaa, minkä vuoksi talot seisovat tonteillaan miten tykkäävät ja kadut yhtyvät toisinaan erikoisissa kulmissa. Koska alueelle on saanut rakentaa suhteellisen vapaasti, on sen nykyään poikkeuksellisen monimuotoinen, eikä kahta samanlaista taloa Raunistulan katujen varsilta löydy. Raunistulan asukkaille on tärkeää, että alue säilyttää omaleimaisuutensa. Peab on mukana rakentamassa uusia asuntoja Raunistulaan – tietenkin alueen historiaa ja omaleimaista ilmettä kunnioittaen.
Tulossa Raunistulaan
Asunto Oy Turun Raunistulan Hjalmar
Uutta asuntotarjontaa Turun Raunistulaan! Raunistulan puistotien ja Tampereentien risteykseen on suunnitteilla kokonainen kortteli uusia asuntoja. Toisena yhtiönä tontille nousee As Oy Turun Raunistulan Hjalmar.
Raunistula asuinalueena – Lapsiperheiden suosima, rauhallinen kaupunginosa
Raunistula on kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa: alueelta löytyy sekä vanhoja omakotitaloja että uusia, moderneja kerrostaloja. Aiemmin osa Raunistulasta on ollut teollisuuden käytössä, mutta sittemmin vanhaa teollisuusaluetta on rakennettu asuinkäyttöön. Nykyään alueella asuu paljon lapsiperheitä – eikä ihme, onhan pientalovaltainen, lähellä keskustaa sijaitseva alue ihanteellinen lapsiperheelle. Alue on myös taiteilijoiden suosiossa, ja siellä toimiikin edelleen kaksi teatteria. Jokirannan ja Koroistenniemen luonnonkauniit ulkoilualueet ovat lähistöllä, ja alueella on myös erinomaiset pyöräreitit ympärivuotiseen pyöräilyyn.
Raunistulan liikenneyhteydet – Vain junarata erottaa Turun keskustasta
Raunistula on kasvanut osaksi kiinni Turun keskustaa, josta sen erottaa junarata. Keskustaan on siis helppo liikkua kävellen tai pyörällä. Myös julkinen liikenne kulkee sujuvasti keskustan ja Raunistulan väliä. Jopa Turun rautatieasema ja linja-autoasema ovat Raunistulasta kävelymatkan päässä. Turun Satamaan matkaa on viitisen kilometriä.
Raunistulan palvelut – Peruspalvelut omasta takaa, kattavampi tarjonta Turun keskustassa
Raunistula on asuinrakennusvoittoinen ja vehreä alue, jossa ei ole järin paljon liikerakennuksia. Raunistulalla on oma alakoulu ja päiväkoti. Myös ruokakaupat ja apteekki löytyvät omasta takaa. Kattavammat palvelut, kuten kirjasto, lukio ja erikoisliikkeet, sijaitsevat kivenheiton päässä Turun keskustassa.
Peab on mukana rakentamassa Raunistulaan uutta, alueen omaleimaisuutta ja menneisyyttä kunnioittavaa asuntokantaa. Tutustu nyt Raunistulaan suunnitteilla olevaan uudiskohteeseemme, As Oy Turun Raunistulan Hjalmariin!
Tutustu myös muihin kaupunginosiin, joissa kohteemme sijaitsevat!
Ota yhteyttä!
Birgitta Suovanen
Turun seutu, asuntomyynti