Kuopion sydämeen tunnelmallisen Pikku Pietarin torikujan välittömään läheisyyteen valmistuu loppukesästä asuntoja, joissa historia ja nykyaika kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Uudisrakennus Aapelin Tupaan rakennetaan ja perinteikkääseen Voiporttiin saneerataan uusia koteja, joiden parhaisiin puoliin lukeutuu keskeinen sijainti aidosti kävelyetäisyydellä useimmista palveluista.
Aapelin Tuvan tasokkaat materiaalit saaneet kiitosta
Asunto-osakeyhtiö Kuopion Aapelin Tupa muodostuu kahdesta modernista vaaleasävyisestä kerrostalosta, joista kuusikerroksinen päärakennus kiinnittää huomion isoilla ikkunoillaan ja kauniilla kattorakenteellaan. Tulliportinkadun suuntaisesti sijoittuvaan matalampaan luhtitaloon tulee esimerkiksi ensiasunnoiksi soveltuvia pienempiä koteja. Aapelin Tupa on herättänyt paljon kiinnostusta, ja tulevat asukkaat ovat olleet tyytyväisiä yhtiön materiaalivalintoihin. Kohteessa on vielä vapaana muutamia kaksioita ja kolmioita.
Voiporttiin uusia koteja massiivisten tiiliseinien suojaan
Aapelin Tuvan kanssa samalla tontilla yhteisessä pihapiirissä sijaitsee Voiportin lähes satavuotias kiinteistö, joka on peruskorjattu perinpohjaisesti. Voiportin massiivisten tiiliseinien sisäpuolelle valmistuu aivan uusia koteja alkaen yksiöistä ja ulottuen ylimmän kerroksen persoonallisiin ullakkohuoneistoihin. Voiportti tarjoaa siis modernia asumismukavuutta 1920-luvun klassismia edustavissa puitteissa. Yhtiöiden väliin sisäpihalle muodostuu suojaisa viheralue ja leikkipiha.
Arjen rientoja helpottava sijainti
Aapelin Tuvasta ja Voiportista on mukava lähteä asioimaan kävellen vaikkapa Pikku Pietarin torikujan kautta Kuopion torille. Lukuisat elämää rikastuttavat palvelut ja elämykset, kuten Sokoksen tavaratalo, uimahalli ja teatteri, sijoittuvat nekin lähipiiriin. Lisäksi monesta Aapelin Tuvan kodista avautuvat mukavan väljät ja rauhalliset näkymät Ollinpuistoon ja Sankarihautausmaalle.
Lisätietoa:
Peab Asuntomyynti Kuopio
p. 040 163 6900 tai s-posti: asuntomyynti.kuopio@peab.fi