Tietoja kohteesta

Celesten kodit on toteutettu teknisiltä ratkaisuiltaan ja materiaaleiltaan korkeatasoisesti. Talon energiatehokkuusluokka on A. Huoneistoissa on kaukolämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys ja ilmanvaihtoa voidaan tehostaa huoneistokohtaisesti.

Ydinkeskustan, matkakeskuksen, Asemanpuiston ja tulevan Wasa Stationin läheisyys tekevät Celesten asunnoista haluttuja todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Kilometrin säteellä suorastaan kuhisee erilaisia kaupallisia palveluja. Keskustan kahvila-, ravintola- ja kulttuuripalvelut ovat myös kävelyetäisyydellä. Lapsiperheille tärkeät päiväkodit ja peruskoulut sijoittuvat nekin lähistolle. Eikä korkeakoulujen kampusalue Palosaaressa ole kaukana sekään.

Peab rakentaa Kunnon koteja

Peab-konserni on Pohjoismaiden suurin rakennusyhtiö. Rakennamme itse omat kohteemme yli 60 vuoden kokemuksella ja kerralla kuntoon. Olemme vakavarainen rakentaja ja alan edelläkävijä kosteudenhallinnassa, joka on meillä yksi laadukkaan rakentamisen kulmakivistä. Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Peabille ensimmäisenä Suomessa kosteudenhallintasertifikaatin. Se kertoo, että huomioimme kosteudenhallinnan systemaattisesti rakennusprojektiemme kaikissa vaiheissa suunnittelusta lähtien.

///

Husets teknik är modern och materialen håller hög standard. Energiklassen är A-klass. Bostäderna har en behaglig vattenburen golvvärme som värms via fjärrvärmenätet och ventilationen styrs bostadsvis.

Närheten till centrum, resecentrum, Stationsparken och den framtida Wasa Station kommer att göra Celestes lägenheter även mer eftertraktade i framtiden. Inom en kilometers radie bokstavligen kryllar det av en mängd olika kommersiella tjänster. Centrums caféer, restauranger och kulturtjänster finns alldeles nära inom gångavstånd. I närheten finns också förskolor och grundskolor, som är viktiga för barnfamiljer. Universitetsområdet på Brändö finns nätt inom cykelavstånd.

Asuntoja
31
Talotyyppi
Kerrostalo
Hissi
Kyllä
Taloyhtiössä sauna
Ei
Autopaikat
20
Energialuokka
A

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A1 3h+kt+s Myynnissä 2 / 7 63,50 m² 92 890,00 € 307 000,00 € Lue lisää
A12 3h+kt+s+wc Varauksia 4 / 7 75,50 m² 111 068,00 € 368 000,00 € Lue lisää
A13 4h+kt+s+khh+2vh+wc Myynnissä 4 / 7 87,50 m² 128 540,00 € 425 000,00 € Lue lisää
A19 2h+kt Varauksia 5 / 7 40,50 m² 58 397,00 € 194 000,00 € Lue lisää
A5 3h+kt Myynnissä 2 / 7 52,50 m² 76 673,00 € 254 000,00 € Lue lisää
A9 2h+kt Myynnissä 3 / 7 40,50 m² 57 142,00 € 190 000,00 € Lue lisää
Lue lisää

Autopaikat ja hinnat

Nro Autopaikan tyyppi Tila Autopaikan vastike Velaton myyntihinta
K13 Pistokepaikka Varauksia 20,00 € 7 000,00 € Lue lisää
K12 Pistokepaikka Myynnissä 20,00 € 7 000,00 € Lue lisää
K4 Autokatospaikka Varauksia 25,00 € 12 000,00 € Lue lisää
AH78 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH69 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH68 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH52 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH51 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH50 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
AH49 Autohallipaikka Myynnissä 40,00 € 20 000,00 € Lue lisää
Lue lisää

Asuinympäristö

Tästä ei Vaasassa sijainti parane!

Sijainti vaikuttaa merkittävästi kodin rahallisen arvon säilymiseen. Celesten tapauksessa kaikki merkit ovat tässä suhteessa plussalla. Ydinkeskustan, matkakeskuksen, Asemanpuiston ja tulevan Wasa Stationin läheisyys tekevät Celesten asunnoista haluttuja todennäköisesti myös tulevaisuudessa.

Myös arkisen asioinnin kannalta katsottuna pullat ovat erittäin hyvin uunissa. Kilometrin säteellä suorastaan kuhisee erilaisia kaupallisia palveluja. Keskustan kahvila-, ravintola- ja kulttuuripalvelut ovat myös kävelyetäisyydellä. Lapsiperheille tärkeät päiväkodit ja peruskoulut sijoittuvat nekin lähistolle. Eikä korkeakoulujen kampusalue Palosaaressa ole kaukana sekään.

Aktiiviselle harrastajalle löytyy Vaasan keskustasta luonnollisesti lukuisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi pääkirjastoon on Celestestä matkaa vain muutama sata metriä. Ympäristössä on myös monia mukavia reittivaihtoehtoja ulkoiluun ja lenkkeilyyn, kuten merenrannan kävelyreitit ja polut. Hietasaaren uimarannalle polkaisee pyörällä 10 minuutissa.

Du hittar inte ett bättre läge i Vasa!

Celestes läge bidrar väsentligt till att bibehålla bostädernas värde. Närheten till centrum, resecentrum, Stationsparken och den framtida Wasa Station kommer att göra Celestes lägenheter även mer eftertraktade i framtiden.

Även ur vardagliga transaktioners synvinkel ligger bullarna väldigt bra i ugnen. Inom en kilometers radie bokstavligen kryllar det av en mängd olika kommersiella tjänster. Centrums caféer, restauranger och kulturtjänster finns alldeles nära inom gångavstånd. I närheten finns också förskolor och grundskolor, som är viktiga för barnfamiljer. Universitetsområdet på Brändö finns nätt inom cykelavstånd.

För den aktiva entusiasten finns det naturligtvis många alternativ i Vasa centrum. Till exempel ligger huvudbiblioteket bara några hundra meter från Celeste. Miljön erbjuder också många fina ruttalternativ för friluftsliv och jogging, såsom vandringsleder vid havet och stigar, exempelvis Sandö -stranden ligger bara 10 minuters cykeltur bort.

Kaikki kuvat

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!

Sofia Österåker

Vaasa, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 048 7500
Sähköposti: sofia.osteraker@peab.fi

Asuntomyynti Vaasa

Puhelin: +358 40 048 7500

Muita kiinnostavia kohteita

Bostads Ab Korsholms Bölevägen 2

I centrum av Smedsby i Korsholm planeras nu två nya bostadshus. Anmäl dig till förhandsregistret! Vaasan naapuriin Mustasaareen, Sepänkylän ydinkeskustaan, on suunnitteilla kahden kerrostalon laadukas uudiskohde. Tutustu ja liity nyt ennakkorekisteriin!

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.