Tietoja kohteesta

A-energialuokan koteja Ylöjärven ytimeen

Allegrossa asumisessa on lukuisia hyviä puolia. Luotettava ja huoleton kaukolämpö jaellaan koteihin vesikiertoisilla pattereilla. Lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto on säädettävissä kotikohtaisesti. Tietoliikenneyhteydet ovat ajanmukaiset. Huoltoyhtiö huolehtii nurmikonleikkuista ja lumitöistä. Jääraapankin voi päästää jo eläkkeelle – autolle voi hankkia paikan pysäköintihallista tai etäkäytettävillä lämmityspisteillä varustetulta pihalta. Kaikissa yhtiön autopaikoissa on sähköauton hidaslataaminen mahdollista, energiakulun maksaa tällöin käyttäjä. Haluttaessa latauspisteen voi muuttaa myös paremmin lataukseen soveltuvaksi (type 2).

Uusien kotien pohjaratkaisut ovat hyvin suunnitellut. Tavoitteena on ollut jokapäiväisen toimivuuden optimointi. Varsinkin Allegron isommat asunnot ovat kookkaiden huoneidensa ansiosta helposti sisustettavissa. Kaikissa kolmioissa ja neliöissä on erillinen kodinhoitohuone. Asumismukavuutta lisäävät laadukkaat pintamateriaalit. Keittiöt on varustettu modernisti kalusteuunein ja keittotasoin. Yhtä asuntoa lukuun ottamatta oleskelutilat laajenevat kesäkaudella isolle lasitetulle parvekkeelle.

Allegrossa on mukavasti varastotilaa asukkaiden tarvikkeille. Huoneistokohtaisten irtaimistovarastojen lisäksi yhtiön tiloihin lukeutuu esimerkiksi kolme ulkoiluvälinevarastoa. Kuivaushuoneessa on käytännöllinen mankeli. Asukkaiden yhteisestä pihasta rakennetaan viihtyisä. Sinne pystytetään istutusten, penkkien ja leikkipaikan seuraksi kuntoiluvälineitä.

Varaamalla suosikkihuoneistosi ajoissa pääset vaikuttamaan uudesta kodistasi avautuviin maisemiin ja materiaaleihin.

Asuntoja
50
Talotyyppi
Kerrostalo
Hissi
Kyllä
Taloyhtiössä sauna
Ei
Autopaikat
35
Energialuokka
A

Asunnot ja hinnat

Nro Huoneistotyyppi Tila Kerros Asuinpinta-ala Myyntihinta Velaton hinta
A1 1h+kt+alk Varauksia 1 / 5 35,50 m² 79 722,00 € 159 500,00 € Lue lisää
A10 3h+k+khh+s Myynnissä 2 / 5 84,00 m² 167 384,00 € 334 000,00 € Lue lisää
A11 2h+kt Myynnissä 2 / 5 49,50 m² 122 068,00 € 243 500,00 € Lue lisää
A12 1h+kt Varauksia 3 / 5 27,00 m² 74 564,00 € 149 400,00 € Lue lisää
A13 3h+k+s Myynnissä 3 / 5 84,00 m² 171 048,00 € 341 900,00 € Lue lisää
A14 2h+kt+s Myynnissä 3 / 5 50,00 m² 136 148,00 € 271 700,00 € Lue lisää
A15 2h+kt+s Myynnissä 3 / 5 55,00 m² 143 282,00 € 286 600,00 € Lue lisää
A16 3h+k+khh+s Varauksia 3 / 5 84,00 m² 170 854,00 € 341 000,00 € Lue lisää
A17 2h+kt Myynnissä 3 / 5 49,50 m² 124 350,00 € 247 900,00 € Lue lisää
A18 1h+kt Myynnissä 4 / 5 27,00 m² 76 158,00 € 151 700,00 € Lue lisää
A19 3h+k+khh+s Varauksia 4 / 5 84,00 m² 174 618,00 € 349 000,00 € Lue lisää
A2 1h+kt Myynnissä 1 / 5 27,00 m² 71 094,00 € 142 400,00 € Lue lisää
A20 2h+kt+s Varauksia 4 / 5 50,00 m² 138 124,00 € 276 500,00 € Lue lisää
A21 2h+kt+s Myynnissä 4 / 5 55,00 m² 145 658,00 € 291 800,00 € Lue lisää
A22 3h+k+khh+s Varauksia 4 / 5 84,00 m² 174 324,00 € 348 000,00 € Lue lisää
A23 2h+kt Myynnissä 4 / 5 49,50 m² 126 026,00 € 252 400,00 € Lue lisää
A24 4h+k+khh+s Myynnissä 5 / 5 112,50 m² 223 110,00 € 445 500,00 € Lue lisää
A25 2h+kt+s Myynnissä 5 / 5 50,00 m² 140 506,00 € 281 000,00 € Lue lisää
A26 2h+kt+s Myynnissä 5 / 5 55,00 m² 148 440,00 € 296 700,00 € Lue lisää
A27 3h+k+khh+s Varauksia 5 / 5 84,00 m² 177 488,00 € 355 400,00 € Lue lisää
Lue lisää

Asuinympäristö

Palveluita ja suomalaisia järvimaisemia

Allegroon muuttava ei välttämättä tarvitse autoa päivittäisasioinnin hoitamiseen. Kadun toisella puolella sijaitsee Sale ja reilun kilometrin päässä olevaa S-Markettia ollaan juuri laajentamassa Prismaksi. Kirkonseudun kahvila- ja ravintolapalvelut ovat monipuoliset. Ylöjärven kaunis kirkko, seurakuntatalo ja komea uusi Leija-kirjasto monipuolisine viriketoimintoineen löytyvät myös Allegron lähettyviltä. Paikallisliikenteen pysäkit ovat lähimaastossa. Pääterveysasema palvelee Soppeenmäessä noin kilometrin etäisyydellä.

Räikän alue tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia luonnonläheiseen liikkumiseen. Kesällä pääsee pulahtamaan aaltoihin Aron ja Räikän uimarannoilla, jälkimmäisessä voi harrastaa lisäksi talviuintia. Räikän lumetettu hiihtolatu kutsuu suksille jo alkutalvesta. Juoksulenkille voi suunnata vaikkapa viereiselle urheilukentälle.

Kauppakeskus Elo palvelee parin kilometrin päässä, eivätkä Lielahden alueen lukuisat kaupatkaan kaukana ole. Tampereen keskustaan suhauttaa omalla autolla vartissa. Allegrossa on siis helppo asua omassa rauhassa, mutta myös ihmisten ilmoille lähteminen onnistuu lähes kädenkäänteessä – tulevaisuudessa ehkä myös suunnitteilla olevalla Ratikalla.

Kaikki kuvat

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!

Riitta Kraneis

Tampereen seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 159 1700
Sähköposti: riitta.kraneis@peab.fi

Asuntomyynti Tampere

Åkerlundinkatu 11 A 2, 33100 Tampere

Muita kiinnostavia kohteita

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.