Asiakaspalveluinsinööri auttaa asunnon muutostöiden suunnittelussa ja materiaalien valinnoissa

Asiakaspalveluinsinöörin tärkeimpänä tehtävä on toimia linkkinä asiakkaiden, suunnittelijoiden ja työmaan välillä. Hän tekee myös tiiviisti yhteistyötä asuntomyynnin kanssa. Saara Toivon työssä asiakaspalveluinsinöörinä parasta on, kun asiakkaat pääsevät ensimmäistä kertaa uuteen kotiinsa ja näkevät, miten heidän toivomansa muutokset ovat tulleet toteen.

Saara Toivo on työskennellyt Peabilla asiakaspalveluinsinöörinä kolme vuotta. Työssään hän auttaa asiakkaita uudisasuntojen muutostöiden suunnittelussa ja materiaalien valinnoissa.

”Asunnon ostaminen on iso päätös. Jos lähtee ajoissa projektiin mukaan, voi vaikuttaa laajasti uuden kotinsa ilmeeseen ja asioihin, jotka helpottavat omaa elämää. Hyvin monet muutokset on mahdollista toteuttaa, ei ole tyhmiä kysymyksiä”, Toivo kannustaa.

Ostamalla asunnon hankkeen alkuvaiheessa on asiakkaalla mahdollisuus tehdä muutoksia omaan kotiinsa. Asiakas voi valita lähes kaikki asuntonsa materiaalien sävyt, kuten lattiamateriaalin, seinien, kalusteiden ja saunapaneelien sävyt. Lisäksi asiakas voi valita omannäköiset kodinkoneet, väliovet sekä niiden painikkeet ja kylpyhuoneiden laatat.

Huonemuutokset ovat myös mahdollisia. Esimerkiksi kevyitä väliseiniä voidaan poistaa tai rakentaa lisää tapauskohtaisesti. Asiakaspalveluinsinööri on oikea henkilö neuvomaan mahdollisissa muutostöissä. Liikkumisen helpottamiseksi voidaan lisätä tukikahvoja suihkuun tai saunaan tai laskea keittiön tasoja ja valokatkaisijoita alemmas, jos asiakas liikkuu pyörätuolilla.

Mitä aikaisemmin asunnon ostaa, sitä enemmän siihen voi vaikuttaa

Muutostyöt tulee uudisasunnoissa tehdä työmaan aikataulujen mukaan. Esimerkiksi sähkö- ja väliseinätöihin liittyvät päätökset tulee tehdä hankkeen alkuvaiheessa. Kaluste- ja pintamateriaalien valinnoissa on enemmän aikaa tehdä päätöksiä.

”Mitä aikaisemmin on liikkeellä, sen parempi, mutta aina kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä, mikä on mahdollista. Suurimmat muutokset tehdään yleensä keittiössä, jonka toimivuuden suhteen asiakkailla on usein omat mieltymyksensä.” Saara kertoo.

”Materiaalivalinnoissa asunnon hintaan sisältyy aina muutama eri sävyvaihtoehto, joiden lisäksi tarjolla on lisähintaisia vaihtoehtoja. Huonemuutokset ja kalustemuutokset ovat yleensä lisämaksullisia ja ne katsotaan aina muutoskohtaisesti. Materiaalit ovat nähtävänä sekä esitteissä että toimistoillamme ja toivomme että asiakas tulee aina paikan päälle tutustumaan materiaaleihin.” Saara jatkaa. Materiaalivalinnat tehdään sähköisellä valintatyökalulla netissä ja asiakaspalveluinsinööri on tarvittaessa apunasi.

Kaikki Peabin omat asuntokohteet tulevat jatkossa olemaan BREEAM-ympäristösertifioituja. Sertifiointi on tae siitä, että rakennushankkeet täyttävät kestävän kehityksen tavoitteet. Kaikki valittavissa olevat materiaalit ovat kestävän kehityksen mukaisia ja kuuluvat M1-luokitukseen, eli tuotteet ovat tutkitusti vähäpäästöisiä ja tukevat hyvää sisäilman laatua.

Asiakaspalveluinsinööri auttamassa asiakkaita muutosten ja valintojen kanssa

Peabilla koko tiimi on mukana suunnitellussa ja yhdessä mietimme parhaat ratkaisut koteihin. Asiakaspalveluinsinöörin rooli korostuu suunnittelussa, sillä hänellä on laaja näkemys asiakkaan tarpeista ja toiveista.

”Muutostöiden kautta pääsee sitten personoimaan asuntoja”, Saara toteaa. ”Seuraan työssäni myös asuntorakentamisen trendejä.”

Asiakkaan valintoja helpottaaksemme olemme luoneet valmiita sisustuskokonaisuuksia ja muutostyöehdotuksia. Asiakas saa myös halutessaan valita yksittäin kaikki eri materiaalit”, Saara kertoo. ” Tapaan asiakkaiden kanssa ja pohdimme yhdessä materiaaleja. Jos kyse on isommista muutoksista, mukaan tulee myös suunnittelija ja asuntokohteen projektipäällikkö.”

”Parasta työssäni on se hetki, kun asiakas pääsee asuntoonsa ja näkee, miten hänen tekemänsä valinnat ja muutokset ovat toteutuneet”, Saara summaa.

materiaalit-kuva2.jpg

Materiaaleja voi tulla katsomaan Peabin toimistolle ennen valintoja.

Tutustu uudiskohteisiin

Rakennamme uudiskohteita suurimpiin kasvukeskuksiin ympäri Suomen. Tutustu uusiin asuntoihimme eri paikkakunnilla!

Katso tästä

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.