Turvallinen sijoitus tähtää pitkälle tulevaisuuteen

Korot ovat alhaalla ja osakekurssien pelätään sukeltavan. Haastavassa markkinassa asuntosijoittamisesta on tullut jopa entistä houkuttelevampi vaihtoehto. Luotettavalta rakennuttajalta hankittu asunto on kelpo sijoitus.

Uusia kaupunkikoteja rakentavan Peab Oy:n liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Eskolan sekä avainasiakasvastaava Simo Saarisen mielestä asuntosijoittamisen näkymät kasvukeskuksissa ovat suhteellisen hyvät. Asuntojen arvon kehittyminen on ollut vakaata ja vuokrasta syntyy kuukausittaista kassavirtaa.

– Kaupungistuminen tulee jatkumaan vahvana ja viimeaikaiset vuokra-asuntobarometrit osoittavat vuokra-asumisen lisääntyvän tulevaisuudessa. Kun asunnon ostaa hyvältä sijainnilta, sen vuokrattavuus on hyvä nyt ja tulevaisuudessa, Eskola vakuuttaa.

Yksi asuntosijoittajan menestyksen pilareista on asunnon sijainti. Siksi Peab rakentaa omaperusteista asuntotuotantoa kasvukeskuksiin ja niissäkin vain parhaille paikoille, keskusta-alueille ja niiden tuntumaan. Peabille valmistuu kohteita Pääkaupunkiseudun lisäksi Turun, Tampereen, Jyväskylän, Vaasan, Seinäjoen, Kuopion ja Oulun talousalueille.

Saarisen mukaan jokainen Peabin asuntohanke suunnitellaan vastaamaan valitun kohderyhmän tarpeita. Tavoitteena on suunnitella erilaisia asuntotyyppejä, jotka sopivat niin omistusasumiseen kuin sijoittamiseenkin.

– Asuntosijoittamisesta kiinnostuneet voivat liittyä avainasiakkaiksi verkkosivuillamme. He saavat tiedon uusista kohteistamme sähköpostilla ja pääsevät varaamaan haluamansa asunnot ennen julkisen ennakkomarkkinoinnin alkamista, Saarinen kertoo.

Ei remonttihuolia

Peabin uudiskohteissa on yleisesti noin 70 prosenttia yhtiölainaa, jolloin myyntihinta on 30 prosenttia asunnon velattomasta hinnasta. Laina on maksettavissa pois heti tai vaihtoehtoisesti loput kauppahinnasta voi maksaa kuukausittain rahoitusvastikkeena. Sijoittajat arvostavat yhtiölainaa, koska se tuo oman pääoman tuottoa merkittävästi parantavan velkavivun.

– Nykyisten verotussääntöjen mukaisesti sijoittaja voi vähentää kuukausittaisen rahoitusvastikkeen vuokratulosta korkoineen, kun pääomavastike on tuloutettu yhtiön kirjanpidossa. Yleisesti asuntosijoittajat osaavat katsoa ostovaiheessa velatonta hintaa ja laskea sijoituksen tuottavuuden sekä kassavirran, Saarinen toteaa.

Luotettavalta yhtiöltä hankittu asunto on helposti vuokrattavissa.

Vanhan asunnon vuokratuoton luotettava määrittäminen on uusia asuntoja hankalampaa, koska niihin on usein tulossa kalliita saneerauksia. Esimerkiksi linjasaneeraus tai julkisivuremontti voi tarkoittaa pienen yksiön omistajalle 10 000–30 000 euron kulua. Uudiskohteisiin remontteja ei lähiaikoina tule ja talotekniikka on nykyaikaista. RS-kohteena rakennettu asunto on myös asuntokauppalain ansiosta turvallinen valinta.

– Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. Halutessaan vuokrauksen voi myös ulkoistaa yhteistyökumppanillemme, Saarinen muistuttaa.

Korkea asiakastyytyväisyys

Saarinen ja Eskola painottavat Peabin vahvuuksina asiakaspalvelua sekä rakentamisen tinkimätöntä laatua. Asiakkaan tarpeita kuunnellaan herkällä korvalla ja toiveet pyritään aina toteuttamaan. Kaikki työvaiheet tehdään ammattiylpeydellä ja kerralla kuntoon -periaatteella.

– EPSI Ratingin kuluttajille suunnatussa uudisrakentamisen asunnonostajaindeksissä Peab on ollut kärjessä vuosina 2017 ja 2018 julkaistuissa tutkimuksissa. Mukana oli kahdeksan suurta suomalaista rakennusyhtiötä. Eniten kiitosta saimme virheettömyydestä ja aikataulussa pysymisestä, Eskola kertoo.

Peabin laadun takeena ovat osaava työvoima ja sertifioidut prosessit. Kaikki rakennusprosessin vaiheet suunnittelusta tuotantoon dokumentoidaan tarkasti ja toimintaa kehitetään jatkuvasti.

– Esimerkiksi työmaan kosteudenhallinta on meillä tärkeässä roolissa. Ensi vuoden alusta lähtien kaikissa omaperusteisissa kohteissamme otetaan käyttöön rakennusprosessin kosteudenhallinnan toimintamalli, Kuivaketju10, jolla vähennetään kosteusvaurioiden riskiä rakennuksen koko elinkaaren ajan, Eskola valottaa.

Liity avainasiakkaaksi!

Meillä on useita sijoitusasunnoksi sopivia kohteita Suomen kasvukeskuksissa. Avainasiakkaana saat parhaat mahdolliset edut asuntosijoittajana. Tutustu avainasiakkaan etuihimme ja liity mukaan »

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.