Uudet asunnot Jyväskylän alueella

Tästä löydät uudet asunnot Jyväskylän alueelta. Jyväskylä on Suomen eniten kasvavia kaupunkeja ja yksi elinkeinoelämän vilkkaimmista kasvukeskuksista. Jyväskylä on tunnettu myös vilkkaasta opiskelijaelämästään. Jyväskylän yliopistossa opiskelee vuosittain noin 15 000 opiskelijaa ja yliopistolla onkin ehdottoman vankka ja vakiintunut paikka maamme yliopistojen joukossa. Jyväskylässä asuvat kehuvat asuinkaupunkiaan usein helpoista kulkuyhteyksistä. Kaupunki onkin varsin tiiviisti rakennettu ja useimpiin paikkoihin matka taittuu kävellen tai pyörällä. Tutustu Jyväskylän alueen uusiin asuntoihin!

Jyväskylässä asuvat kehuvat asuinkaupunkiaan usein helpoista kulkuyhteyksistä. Kaupunki onkin varsin tiiviisti rakennettu ja useimpiin paikkoihin matka taittuu kävellen tai pyörällä. Tiiviydestä huolimatta keskustaankin mahtuu jyväskyläläisten rakastama Harjun puistoalue, jota voisi kuvailla mäntymetsäkeitaaksi keskellä kaupunkia. Harjun puistoalueen lenkkeily- ja kävelyreitit ovat vertaansa vailla.

Toinen seikka, josta Jyväskylän kaupunki on saanut valtavasti kehuja asukkailtaan, on panostus nuorten liikuntaan: Jyväskylän kaupunki tarjoaa nuorille runsaasti ilmaisia ohjattuja liikuntavuoroja tavoitteenaan lisätä nuorten hyvän mielen liikuntaa.

Jyväskylään muuttoa harkitseva saa hyvän ensikosketuksen kaupunkiin esimerkiksi kiipeämällä Vesilinnan näkötorniin, josta saa selkeän yleiskäsityksen kaupungista.

Jyväskylä

As Oy Virvelikadun Haspeli, Jyväskylä

Virvelikatu 1

40270 Jyväskylä, Palokka

Virvelikadun Haspeli on kuusikerroksinen moderni taloyhtiö nopeasti kehittyvällä Savulahden asuinalueella. Kaikissa yksiöitä suuremmissa asunnoissa on upeat lasitetut parvekkeet, joista avautuu näkymiä luonnonkauniiseen ympäristöön. Läheiset Tuomiojärven ja Laajavuoren alueet pursuavat ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia.

Tila
Muuttovalmis
Valmistuminen
6/2023
Huoneita
1 - 4
Asuinpinta-ala
41,00 - 92,50 m²
Myyntihinta
45 226,00 - 88 288,00 €
Velaton hinta
148 900,00 - 291 900,00 €

Asunto Oy Jyväsjärven Loiste, Jyväskylä

Suuruspääntie 11 c

40520 Jyväskylä, Suuruspää

Jyväsjärven Loisteessa asut luonnonkauniin järven rannalla vastapäätä Jyväskylän ydinkeskustaa. Kotiovelta veden äärelle vain parissa minuutissa! Kaikissa Loisteen kodeissa on omat tilavat terassilasitetut parvekkeet, jotka palvelevat kesäkaudella lähes lisähuoneina.

Tila
Muuttovalmis
Valmistuminen
5/2023
Huoneita
1 - 4
Asuinpinta-ala
21,50 - 88,50 m²
Myyntihinta
38 986,00 - 147 758,00 €
Velaton hinta
129 900,00 - 489 900,00 €

Asunto Oy Jyväsjärven Helmi, Jyväskylä

Suuruspääntie 11a

40520 Jyväskylä, Suuruspää

Jyväsjärven Helmi on rakennettu Jyväsjärven rantaan omalle tontille luonnonkauniin niemen kärkeen. Katse kiinnittyy talon veistoksellisen kauniiseen, viistoon kattomuotoon. Toteuta nyt unelmasi asumisesta järven rannalla kaupungissa. Upea maisema Jyväskylän keskustan suuntaan!

Tila
Muuttovalmis
Valmistuminen
11/2021
Huoneita
2 - 3
Asuinpinta-ala
50,50 - 101,00 m²
Myyntihinta
71 900,00 - 179 900,00 €
Velaton hinta
239 900,00 - 599 900,00 €

Asunto Oy Jyväsjärven Kimallus, Jyväskylä

Suuruspääntie 11 b

40520 Jyväskylä, Suuruspää

Jyväsjärven Kimalluksessa asut järven rannalla kaupungissa. Jokaisessa kodissa on upea parveke täyskorkealla terassilasituksella. Nauti Jyväsjärven yhtiöiden yhteisestä rantasaunasta, pihalla olevasta kasvihuoneesta istutuslaatikoineen sekä Jyväskylän rantaraitista, jonne pääset kotiovelta parissa minuutissa.

Tila
Muuttovalmis
Valmistuminen
6/2022
Huoneita
1 - 3
Asuinpinta-ala
44,50 - 75,00 m²
Myyntihinta
69 714,00 - 123 782,00 €
Velaton hinta
230 000,00 - 409 900,00 €

Tapionkatu 4

40100 Jyväskylä

Jyväskylän keskustaan Tapionkadulle on suunnitteilla uusi upea uudiskohde, joka on tulossa ennakkomarkkinointiin syksyllä 2023. Tutustu kohteeseen ja liity nyt ennakkorekisteriin!

template
template
template

template

template

template

template

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.