Asuntosijoittaminen on kannattavaa sijoitustoimintaa

Asuntosijoittaminen on suosittu sijoitusmuoto. Se on suhteellisen huoletonta. Vuokraamalla omistamasi sijoitusasunnon saat kuukausittaista tuottoa tasaisesti. Opeteltuasi perusasiat hyvin pääset alkuun asuntosijoittamisen kanssa ja luot siitä kannattavaa toimintaa.

Turvallinen sijoituskohde

Asuntosijoittaminen on melko turvallista. Tuotto pysyy kohtuullisen vakaana ja säännöllisenä, eikä asuntosijoittamisessa esiinny yleisesti jyrkkiä heilahteluita. Asuntosijoittaminen voi antaa suojaa sijoitetun pääoman inflaatiota vastaan. Parhaimmillaan asunnon arvo myös nousee. Kun valitset sijoituskohteeksi uudisasunnon, on asuntosijoittaminen vaivattomampaa asunnon hyvän kunnon ja hyvien asuinolosuhteiden vuoksi. Uudiskohteissa on huomioitu esteettömyys ja energiatehokkuus. Uusien asuntojen etu on myös asunnon pitkä elinkaari ja monikäyttöisyys. Lisäksi mahdolliset allergisoivat tekijät on minimoitu.

Asuntosijoittamisen kannalta oleelliset tekijät

Asuntosijoittamisessa on tärkeää tarkastella asunnon hintaa, sijaintia ja kuntoa. Hyvän vuokralaisen löytäminen on myös oleellista. On hyvä asettaa itsellesi tavoitteet, jotta sijoittaminen säilyy mielekkäänä.

Sijainti

Hyvä sijainti nostaa todennäköisesti asunnon arvoa. Alueen vetovoimalla on suora yhteys asunnon arvon nousuun. Hyvä sijainti myös nopeuttaa uuden vuokralaisen löytämistä. Kun valitset sopivaa sijoituskohdetta, ota selvää alueen hintatasosta. Asuntosijoittajana sinun kannattaa seurata huolellisesti alueen hintakehitystä.

Asunnon kunto

Asunnon hyvä kunto vaikuttaa asunnosta saatavaan vuokraan. Hyväkuntoiset kohteet ovat asuntosijoittajalle yleisesti vaivattomampia. Esimerkiksi uudiskohde on turvallinen valinta, koska lähitulevaisuudessa ei ole tulossa remontteja. Viihtyisä ja moderni asunto helpottaa sopivan vuokralaisen löytämistä ja pidemmän vuokrasuhteen syntymistä.

Vuokralaisen valinta

On tärkeää löytää luotettava ja maksukykyinen vuokralainen. Tutustu vuokralaiseen ja selvitä hänen luottotietonsa ja varmista, että hänellä on vuokranmaksukykyä. Kunnioita kuitenkin vuokralaista, äläkä esitä henkilökohtaisia kysymyksiä. Pohdi myös, onko aiheellista solmia määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

Vuokrasopimus & vuokrasuhde

Vuokrasopimukseen on oleellista kirjata ehdot vuokrankorotukseen. Näin vältytään epäselvyyksiltä. Vakuus kannattaa kirjata sopimukseen siten, ettei sen käyttökohdetta ole erikseen määritelty. Silloin voit käyttää vakuutta tarvittaessa kaikkiin sopimusvelvoitteisiin. Kun on matala kynnys yhteydenpitoon molemmin puolin, asiat yleensä hoituvat hyvin.

Budjetti

Asuntosijoittamisen on luonnollisesti tarkoitus tuottaa sijoittajalle rahallista tuottoa. Monelle on tärkeää saada tarjota vuokra-asuntoja. Vuokratilanteissa voi aina sattua jotain odottamatonta. Pakastin saattaa hajota tai joudut etsimään uuden vuokralaisen suunniteltua aiemmin. Kannattaa varautua tällaisiin yllättäviin kulueriin ennalta.

Myös lainalla kiinni sijoitusasuntoon

Laina on suosittu tapa rahoittaa sijoitusasunnon osto. Viime aikaiseen suosion kasvuun ovat vaikuttaneet poikkeuksellisen matalat korot. Jos tarvitset lainaa sijoitusasunnon rahoitukseen, pankkiin kannattaa ottaa yhteyttä mahdollisimman varhain. Pankkien kilpailutus ja vertailu kannattaa. Kiinnitä huomiota lainaehtojen ja hinnan lisäksi myös siihen, millaisia palveluja ja tukea pankki tarjoaa sijoittajille.

Lainaa hakiessa pankit tarkastelevat erityisesti olemassa olevien vakuuksien olemassa oloa ja sijoittajan omaa varallisuutta. Lisäksi pankin arvioon vaikuttaa asunnon potentiaali sijoituskohteena. Asunnon sijainnilla, vuokratuloilla ja arvokehityksellä on myös suuri merkitys. Sijoituskohteen ja -suunnitelman on oltava realistinen. Pelkät vuokratulot eivät yleensä yksin riitä varallisuudeksi. Pankit vaativat myös joko säännöllisiä kuukausituloja tai merkittävää varallisuutta. Pankki tarkastelee aina asiakkaan varallisuutta ja tilannetta kokonaisvaltaisesti. Useimmiten pankit suhtautuvat melko myönteisesti sijoitusasunnon ostamiseen. Tarvitset yleensä noin 20-30% kauppahinnasta itse ja pankki myöntää silloin lainaa 70-80% asunnon arvosta.

Uudiskohteissa käytetään yleisesti yhtiölainaa eikä erillistä vakuutta silloin tarvita. Yhtiölainan ansiosta uudiskohteisiin on mahdollista päästä kiinni pienemmällä myyntihinnalla. Tällöin asunnon loppuhinta maksetaan yhtiölainana kuukausittain. 

Koska pankit arvostavat kiinteää vakuutta, on lainan saaminen asuntosijoittamiseen suhteellisen helppoa, jos lähtökohdat ovat kunnossa. Tavoite luonnollisesti on, että saat maksettua lainan vuokratuloilla. Siksi kannattaa suunnitella sopiva budjetti yksilöllistä tilannettasi varten. Pankki arvostaa myös, että sinulla on strategia ja suunnitelma sijoittamista varten. Tapaamisiin kannattaa siis valmistautua jo ennalta. Laske esimerkiksi jo valmiiksi arvio saamistasi vuokratuloista. Kun olet kartoittanut erilaisia mahdollisuuksia valmiiksi ja tiedostat asuntosijoittamisen riskit, vaikutat myös pankin silmissä ihmiseltä, jolla on realistinen käsitys sijoittamisesta.

Vuokratulosta saa vähentää kulut

Olet oikeutettu tiettyihin verovähennyksiin, kun sijoitat asuntoihin. Osakehuoneistosta saadusta vuokratulosta on vähennyskelpoista menoa vastike, joka on kirjattu asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön kirjanpidossa tuloksi. Myös vuosikorjauskulut ovat vähennyskelpoisia. Tuloutetut vastikkeet ovat yleensä hoitovastikkeita. Myös pääomavastike voidaan vähentää, jos se luetaan yhtiölle tuloksi. Jos olet valinnut asuntosijoittamisen kohteeksi uudisasunnon, voit myös vähentää rahoitusvastikkeen pääomatuloistasi. Tämä onnistuu, jos taloyhtiön kokouksessa on päätetty tulouttaa rahoitusvastikkeet.

Lue lisää asunto-osakkeiden vähennyskelpoisista kuluista.

Muistilista asuntosijoittamiseen

Asuntosijoittaminen on yksi varmimpia tapoja turvata säännöllinen tuotto. Riskit ovat kohtuullisen matalat ja tarve vuokra-asunnoille on tasainen, joten kysyntää riittää. Asuntosijoittaminen ei ole erityisen vaikeaa, mutta siihen liittyvään päätöksentekoon on syytä käyttää aikaa ja aiheeseen kannattaa tutustua huolellisesti.

Tällä listalla pääset hyvin alkuun:

  1. Valitse sijoituskohde, joka vastaa sijoitustavoitteitasi. 
  2. Huomioi asunnon sijainti, jossa asuntojen arvo voi todennäköisesti kasvaa.
  3. Valitse hyväkuntoinen asunto. Asunnon kunto vaikuttaa merkittävästi perittävään vuokraan ja sopivan vuokralaisen löytämiseen.
  4. Etsi luotettava vuokralainen itse tai välityspalvelun kautta. Varmista hänen maksukykynsä ja tarkista luottotiedot.
  5. Huolehdi myös, että budjettisi on tarpeeksi väljä. Yllättäviin kuluihin on helpointa varautua etukäteen.
  6. Huomioi kaikki asuntosijoittamiseen liittyvät verovähennysoikeudet.

Kiinnostuitko asuntosijoittamisesta? Lue lisää asuntosijoittamisesta uudiskohteisiin!

Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Uuden sijoitusasunnon ostaminen luotettavalta rakentajalta on hyvä valinta. Asunto on rakennusmääräysten mukainen, eikä kalliita remontteja ole tiedossa. Uudiskohde on kaiken kaikkiaan sijoituksena suhteellisen huoleton. Lue lisää asuntosijoittamisesta uudiskohteeseen!

Asuntosijoittamisen tuotto

Jotta asuntosijoittaminen on kannattavaa, on sijoittajan saatava tuottoa kohteestaan. Asuntosijoittamisen vuokratuotto tarkoittaa tuottoprosenttia, joka mittaa vuokrattavan sijoitusasunnon tuottavuutta. Tuotto muodostuu vuokratuloista ja mahdollisesta asunnon arvon noususta. Lue lisää!

OVV Asuntopalvelut - Peabin asiakkaan edut

Peabin asiakkaalla on mahdollisuus tehdä toimeksiantosopimus omistamansa huoneiston vuokrauksesta OVV:n toimiston kanssa ja valita haluamansa palvelutaso. Asiakasedut saavat kaikki Peabin kerrostalokohteesta vuoden sisällä valmistumisesta ostaneet asiakkaat. Lue lisää esitteestä!

Liity nyt avainasiakkaaksi!

Liity nyt Avainasiakaslistalle ja näet ensimmäisenä kysytyimmät sijoitusasunnot. Peabilla on useita sijoitusasunnoksi sopivia kohteita Suomen kasvukeskuksissa.

Asiakaskokemuksia

Asuntosijoittaja Iiro Panula innostui Peabin uusista kaupunkikodeista

Asuntosijoittaja Iiro Panula kilpailutti eri rakennusyhtiöitä etsiessään sopivia sijoitusasuntoja Seinäjoelta. Kaupat viidestä uudesta asunnosta syntyivät Peabin kanssa. "Saimme asunnot vuokrattua ensimmäisellä ilmoituksella.”

Jyrki Heinonen, asuntosijoittaja

Jyrki on ostanut Peabilta sijoitusasuntoja Helsingin uudelta asuinalueelta Kruunuvuorenrannasta. Uudiskohteissa Jyrki arvostaa sitä, että pystyy paljon vaikuttamaan itse sisustukseen ja materiaalivalintoihin, jotta asunnosta saa mahdollisimman neutraalin vuokraustoimintaan. Katso videolta lisää Jyrkin ajatuksia.

Aki Keisu, asuntosijoittaja

Aki Keisu osti Peabilta Oulusta useampia asuntoja vuokrattavaksi. Aki kehuu erityisesti Peabin dokumentaatioita kaupantekoprosessissa, prosessin kulku oli ihan omaa luokkaansa. Hänen mielstään Peabilta on turvallista ostaa kohteita. Katso videolta miten Aki päätyi juuri Peabilta ostamaan sijoitusasuntoja.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.