Upea läpitalon kolmio rakennuksen päädystä. Olohuoneen ikkunoista näkee kahteen suuntaan. Pyykkihuollon voi keskittää kodinhoitohuoneeseen. Kaksi wc:tä sujuvoittaa arkea. Huomaa huoneiston reilut säilytystilat, keittiön kaksi kylmälaitetta sekä iso saareke. Pienellä muutoksella asuntoon saa myös erilliskeittiön. Lasitetulta parvekkeelta voi ihailla järvelle päin avautuvia maisemia.
Allegrossa asumisessa on lukuisia hyviä puolia. Luotettava ja huoleton kaukolämpö jaellaan koteihin vesikiertoisilla pattereilla. Lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihto on säädettävissä kotikohtaisesti. Tietoliikenneyhteydet ovat ajanmukaiset. Huoltoyhtiö huolehtii nurmikonleikkuista ja lumitöistä.
Autolle voi hankkia paikan pysäköintihallista tai etäkäytettävillä lämmityspisteillä varustetulta pihalta. Kaikissa yhtiön autopaikoissa on sähköauton hidaslataaminen mahdollista, energiakulun maksaa tällöin käyttäjä. Haluttaessa latauspisteen voi muuttaa myös paremmin lataukseen soveltuvaksi (type 2).
Uusien kotien pohjaratkaisut ovat hyvin suunnitellut. Tavoitteena on ollut jokapäiväisen toimivuuden optimointi. Varsinkin Allegron isommat asunnot ovat kookkaiden huoneidensa ansiosta helposti sisustettavissa. Kaikissa kolmioissa ja neliöissä on erillinen kodinhoitohuone. Asumismukavuutta lisäävät laadukkaat pintamateriaalit. Keittiöt on varustettu modernisti kalusteuunein ja keittotasoin. Yhtä asuntoa lukuun ottamatta oleskelutilat laajenevat kesäkaudella isolle lasitetulle parvekkeelle.
Allegrossa on mukavasti varastotilaa asukkaiden tarvikkeille. Huoneistokohtaisten irtaimistovarastojen lisäksi yhtiön tiloihin lukeutuu esimerkiksi kolme ulkoiluvälinevarastoa. Kuivaushuoneessa on käytännöllinen mankeli. Asukkaiden yhteisestä pihasta rakennetaan viihtyisä. Sinne pystytetään istutusten, penkkien ja leikkipaikan seuraksi kuntoiluvälineitä.
Peab rakentaa Kunnon koteja
Peab-konserni on Pohjoismaiden suurin rakennusyhtiö. Rakennamme itse omat kohteemme yli 60 vuoden kokemuksella ja kerralla kuntoon. Olemme vakavarainen rakentaja ja alan edelläkävijä kosteudenhallinnassa, joka on meillä yksi laadukkaan rakentamisen kulmakivistä. Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Peabille ensimmäisenä Suomessa kosteudenhallintasertifikaatin. Se kertoo, että huomioimme kosteudenhallinnan systemaattisesti rakennusprojektiemme kaikissa vaiheissa suunnittelusta lähtien.