Tietoja asunnosta

Jo hieman kookkaampi yksiö, jonka eteiseen on järjestynyt mukavasti kaappeja. Myös kylpyhuone on asunnon kokoon nähden tilava. Ranskalaiselta parvekkeelta aukeavat maisemat Kakolan kallioille ja kauempana siintäviin kaupunginosiin.

Asunto Oy Kakolan Torni on ainutlaatuinen tilaisuus päästä asumaan laadukkaaseen uuteen kotiin aivan suojeltujen kivilinnojen naapuriin. Arkkitehti on suunnitellut yhtiön vähäeleisen mutta näyttävän olemuksen sulautumaan suojeltuun ympäristöön. Julkisivun alin kerros on verhoiltu luonnonkivillä ja parvekkeilla on perinteiset pystypinnakaiteet.

Mansardimaisen katon alle on valmistunut tasokkaita koteja, joiden suunnittelussa on tavoiteltu asumismukavuuden optimointia. Energiatehokas vesikiertoinen lattialämmitys tuntuu ihanalta etenkin kylmimpinä pakkasaamuina. Koneellista ilmanvaihtoa on mahdollista tehostaa asuntokohtaisesti. Jokaisessa kodissa on myös joko kattoterassi, parveke tai ranskalainen parveke.

Kotien perusvarustelu on korkeatasoinen, esimerkiksi lattiat ovat parkettia ja keittiöissä on integroidut kodinkoneet sekä nopeat induktiotasot. Saunallisissa huoneistoissa kylpyhuoneen ja saunan jakaa tyylikäs lasiseinä.

Omille ajoneuvoille on mahdollista hankkia pysäköintitilaa pysäköintihallista. Kakolan Tornin kellarikerroksessa sijaitsevat yhtiön hallinnassa olevat yhteistilat: väestönsuoja, irtainvarastot, tekniset tilat, ulkoiluvälinevarasto ja lastenvaunuvarastot. Sinne sijoittuu myös muutama erikseen myytävä varastotila.

Peab rakentaa Kunnon koteja

Peab-konserni on Pohjoismaiden suurin rakennusyhtiö. Rakennamme itse omat kohteemme yli 60 vuoden kokemuksella ja kerralla kuntoon. Olemme vakavarainen rakentaja ja alan edelläkävijä kosteudenhallinnassa, joka on meillä yksi laadukkaan rakentamisen kulmakivistä. Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Peabille ensimmäisenä Suomessa kosteudenhallintasertifikaatin. Se kertoo, että huomioimme kosteudenhallinnan systemaattisesti rakennusprojektiemme kaikissa vaiheissa suunnittelusta lähtien.

Parveke
Ei
Sauna
Ei
Energialuokka
A

Hintatiedot

Myyntihinta
47 410,00 €
i Maksettava kauppahinta ennen kohteen valmistumista
Yhtiölainaosuus
112 750,00 €
i Asunnolle kohdistuva osuus taloyhtiölainasta
Velaton hinta
160 160,00 €
i Myyntihinta + yhtiölainaosuus
Tontin omistus
Oma
i Tontin hinta on mukana asunnon hinnassa, eikä sinun tarvitse maksaa tontista mitään erillistä kuukausimaksua. Asunto-osakeyhtiö omistaa tontin.
 
 
Hoitovastike
116,20 €
i Kuukausittain maksettava hoitovastike
Pääomavastike (sis. korko & lyhennys)
792,55 €
i Kuukausittainen pääomavastike, kun taloyhtiölainasta maksetaan lyhennys ja korot
Pääomavastike (korko)
355,30 €
i Kuukausittainen pääomavastike silloin, kun taloyhtiölainasta maksetaan vain korkoja
Kaikki vastikkeet yhteensä
908,75 €
Lyhennyksen arvioitu alkaminen
2026-06
i Tämän jälkeen maksat pääomavastiketta, joka sisältää koron & lyhennyksen
Ennakkovesimaksu/hlö
20,00 €
Kaapeli-TV-/Laajakaistamaksu
2,50 €
 
 
Kuukausittaiset vastikkeet ovat taloussuunnitelman mukaisia arvioita.
 
 
Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.

Kaikki kuvat

Ota yhteyttä!

Birgitta Suovanen

Turun seutu, asuntomyynti

Puhelin: +358 40 181 6520

Asuntomyynti Turku

Puhelin: +358 40 139 1800

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.