Jo hieman kookkaampi yksiö, jonka eteiseen on järjestynyt mukavasti kaappeja. Myös kylpyhuone on asunnon kokoon nähden tilava. Ranskalaiselta parvekkeelta aukeavat maisemat Kakolan kallioille ja kauempana siintäviin kaupunginosiin.
Asunto Oy Kakolan Torni on ainutlaatuinen tilaisuus päästä asumaan laadukkaaseen uuteen kotiin aivan suojeltujen kivilinnojen naapuriin. Arkkitehti on suunnitellut yhtiön vähäeleisen mutta näyttävän olemuksen sulautumaan suojeltuun ympäristöön. Julkisivun alin kerros verhoillaan luonnonkivillä ja parvekkeet toteutetaan traditionaalisilla pystypinnakaiteilla.
Peab rakentaa mansardimaisen katon alle tasokkaita koteja, joiden suunnittelussa on tavoiteltu asumismukavuuden optimointia. Energiatehokas vesikiertoinen lattialämmitys tuntuu ihanalta etenkin kylmimpinä pakkasaamuina. Koneellista ilmanvaihtoa on mahdollista tehostaa asuntokohtaisesti. Jokaisessa kodissa on myös joko kattoterassi, parveke tai ranskalainen parveke.
Kun varaat uuden kotisi ajoissa, pääset vaikuttamaan esimerkiksi pintamateriaalien sävyihin. Kotien perusvarustelu on jo lähtökohtaisesti korkeatasoinen, esimerkiksi lattiat ovat parkettia, keittiöissä on integroidut kodinkoneet ja nopeat induktiotasot. Saunallisissa huoneistoissa kylpyhuoneen ja saunan jakaa tyylikäs lasiseinä.
Omille ajoneuvoille on mahdollista hankkia pysäköintitilaa pysäköintihallista. Kakolan Tornin kellarikerroksessa sijaitsevat yhtiön hallinnassa olevat yhteistilat: väestönsuoja, irtainvarastot, tekniset tilat, ulkoiluvälinevarasto ja lastenvaunuvarastot. Sinne sijoittuu myös muutama erikseen myytävä varastotila.